Elisa paransi tulostaan loppuvuonna
Viime vuonna yhtiö jakoi pääoman palautusta 0,92 euroa ja 0,50 euron ylimääräisen osingon.
– Elisan liikevaihto ja tulos olivat vuonna 2010 ohjeistuksemme mukaisesti edellisen vuoden tasolla. Kasvua oli mobiililiiketoiminnan ja uusien palveluiden liikevaihdossa. Tuottavuuden parantaminen varmisti hyvän kannattavuuden. Yleisen taloudellisen tilanteen epävarmuus näkyi vielä yritysasiakasliiketoiminnassa, missä kuitenkin tapahtui piristymistä loppuvuonna, sanoo toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila tiedotteessa.
– Kilpailutilanne jatkui vuonna 2010 haastavana, erityisesti mobiililaajakaistamarkkinassa. Siitä huolimatta Elisa pystyi vahvistamaan markkina-asemaa ja kilpailukykyä. Matkaviestinnän liittymäkanta kasvoi koko vuonna lähes puolella miljoonalla liittymällä.
Elisan liikevaihto kasvoi loka–joulukuussa 383 miljoonaan euroon 365 miljoonasta eurosta. Siitä jäi käyttökatetta 123 miljoonaa euroa, kaksi miljoonaa edellisvuotta enemmän. Koko vuoden käyttökate parani yhden miljoonan euron verran 485 miljoonaan euroon.
Liikevoitto parani loppuvuonna viisi miljoonaa euroa 69 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja nousi 66 miljoonaan euroon 56 miljoonasta eurosta.
Osakekohtainen tulos parani 0,33 euroon 0,26 eurosta. Kassavirta investointien jälkeen oli 28 miljoonaa euroa, kun se vertailukaudella oli 74 miljoonaa euroa.
Elisan matkaviestinliittymät kasvoivat loka–joulukuussa 144000:lla erityisesti uusien 3G- ja 2G-liittymien sekä mobiililaajakaistaliittymien ansiosta. Matkaviestinnän liittymäkohtainen liikevaihto laski hieman heinä–syyskuusta ja oli 20,7 euroa.
Elisa arvioi, että yhtiön liiketoimintaympäristö ei ole vielä täysin toipunut taantumaa edeltäneelle tasolle. Kilpailu on ollut edelleen tiukkaa Suomessa. Matkaviestinnän liittymäkannan ja datapalveluiden käytön kasvu on jatkunut ja älypuhelinmarkkina on kehittynyt vahvasti. 3G-liittymien kautta tarjolla olevien palvelujen käyttö on myös lisääntynyt.
Perinteisten kiinteän verkon liittymien määrä ja käyttö vähentyivät, kuten aikaisemmilla vuosineljänneksillä. Kiinteiden laajakaistaliittymien määrä kasvoi hiukan, ja mobiililaajakaistaliittymien määrä jatkoi selvää kasvuaan.
Elisa odottaa koko vuoden liikevaihdon kasvavan hieman viime vuodesta. Matkaviestinnän ja erityisesti laajakaistapalvelujen käyttö sekä laitemyynti jatkavat kasvuaan. Kertaluonteisista eristä puhdistetun koko vuoden käyttökatteen arvioidaan parantuvan hieman vuoteen 2009 verrattuna. Koko vuoden investointien odotetaan olevan enintään 12 prosenttia liikevaihdosta.






























