Suomalaisnuoret salailevat nettisurffailuaan

Martti Kainulainen / Lehtikuva
Suomalaisnuoret salailevat nettisurffailuaan
Suomalaiset nuoret paljastuivat salaileviksi internetin käyttäjiksi Microsoftin kyselytutkimuksessa.
Tuomas Linnake
9.2.2011 12:54
Kommentit 7

Suomalaisista 14–18-vuotiaista 81 prosenttia kertoo ainakin joskus tyhjentäneensä nettiselaimensa historiatiedot, jotta vanhemmat eivät tietäisi vierailluista verkkosivuista.

Asia paljastuu Microsoftin MSN-portaalissa tekemästä nettikyselystä, johon osallistui tuhansia nuoria yhdestätoista maasta. Keskimäärin selainhistoriansa oli poistanut 67 prosenttia vastaajista.

Ensimmäisenä mieleen tulee, että ehkä nuoret ovat törmänneet pornoon, eivätkä halua vanhempiensa saavan tietää vahingosta.

Salaaminen ei välttämättä ole huono asia, jos tuloksen yhdistää tietoon suomalaisten lasten hyvästä osaamisesta internetin käytössä. Kenties vanhempia ei haluta sotkea kuvioihin, joista he "eivät kuitenkaan mitään ymmärrä".

Myös Microsoftin tutkimus tukee käsitystä suomalaisnuorten nettitaidoista. Suomalaisnuoret ovat tutkimuksen mukaan erityisen taitavia teknologian käyttäjiä. Varoituksen sana on silti paikallaan:

– Vanhempien ei pidä tuudittautua siihen uskoon, että taitavat nuoret ovat taidokkaita myös turvallisuusasioissa, sanoo Microsoft Oy:n tietoturvajohtaja Kimmo Bergius tiedotteessa.

Kolmasosa suomalaisvanhemmista
ei valvo internetin käyttöä

Suomalaisnuorista noin puolet suojaa sosiaalisen median yhteisösivunsa kokonaan ulkopuolisilta. Lisäksi he valehtelevat ikänsä netissä useammin kuin muut eurooppalaisnuoret, Microsoft selvitti.

Omintakeista Suomi-kuvaa värittää myös Habbo Hotelin kysely, jonka mukaan suomalaiset nuoret ovat useimmin varastaneet toisen henkilöllisyyden internetissä.

Microsoftin tutkimukseen osallistui myös vanhempia. Heistä selvä enemmistö on puhunut jälkikasvulleen verkon vaaroista. Lisäksi päälle kolmannes käyttää saatavilla olevia filtteriohjelmistoja tiettyjen sivustojen rajaamiseen pois käytöstä.

Suomalaisista vanhemmista yli kolmannes ei kontrolloi jälkikasvunsa netin käyttöä millään tavalla. Kaikista vanhemmista neljännes ei valvo lastensa netin käyttöä kotona.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
'ehkä nuoret ovat törmänneet pornoon, eivätkä halua vanhempiensa saavan tietää vahingosta.'

Eiköhän ensimmäinen mieleen tuleva seikka kuitenkin ole se, että >14 vuotiaat ovat halunneet hakea mieltään stimuloivia kuvia ja löytänneet niitä.
Perunamuusi.
Kyllä kalle 14v:llä on jo oikeus vemputusmateriaalin etsimiseen, vaikka moralistitädit ja huolestuneet asiantuntijat leikkivät että seksielämä alkaa vasta 16v iässä.
V
Huono 0
itsestään selvää että ccleaner käynnistyy aina selailun päätteeksi.
ccleaner
Huono 4
hei fruit mitä mieltä olet "onko marabou muuten hyvää?", pidätkö ns. Mujnkki john doen tavasta tehdä joillekin asiat selviksi muuten kuin ccleanerilla?

Kujn kostossa levität vaikkapa sossumediassa itsekästä ongelmaasi, muista ettei pelkästään netti muista, pahempi on ehkä me muut muistamme myös.
re:työnnä sisään se
Huono 0
filtteri ohjelmat eivät toimi x) aina löytyy keino ohittaa ne.
qweasd
Huono 0
On vaikea kuvitella nettiin liittyviä turvallisuusuhkia. Sehän on vain kuvia joita tulee johdon kautta, kuten vaikkapa telkkarista. Mutta ei sieltä tule myrkkykaasuja eikä nyrkkejä heilutelevia gangstereita.

Käsitys netin vaarallisuudesta on täyttä soopaa. Miten ihmeessä nämä höpsähtäneet moralistit kehtaavat ja jaksavat jauhaa koko asiasta?
Kaukokatse
Huono 0
"Suomalaiset nuoret paljastuivat salaileviksi internetin käyttäjiksi Microsoftin kyselytutkimuksessa." - Tuo "salaileva" ja koko juttu on kyllä taas kerran oikein silkkaa sitä itseään.

Yksityisyyden suojastahan puhutaan jatkuvasti ja jopa MS mm. IE9:n myötä on tarjoavinaan työkalujakin sitä varten; tarjoavinaan siksi, että MS:n yhteistyökumppanit jo ärähtivät kun IE:n suojaukset olisi alkaneet jo melkein oikeasti toimia ...

Onkohan tämäkin tarina taas jonkin näköinen mainosmiesten kikka, jolla yksityisyyden suojastaan huolehtivat henkilöt yritetään leimata salailijoiksi, sillä salailuhan yleensä koetaan negatiivisena ilmiönä.

Ihmettelen myös niitä jotka näihin utelykyselyihin vastaavat, sillä tässä se taas nähdään: kun teet asiat oikein ja huolehdit yksityisyyden suojastasi, niin mihin se johtaakaan ...
J-P Laine
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949