DNA tahtoo katoille toisetkin antennit
DNA:n konsernijohtaja Riitta Tiuraniemi vaatii viranomaisilta rohkeita päätöksiä television uusia verkko- ja ohjelmistotoimilupia myönnettäessä.
Parhaillaan ovat haussa toimiluvat kolmanteen kanavanippuun VHF-alueelle. Hallitus päättää verkko- ja ohjelmistoluvista liikenne- ja viestintäministeriön esityksen pohjalta. Päätöksiä on luvassa helmi–maaliskuussa.
DNA aikoo rakentaa maksutelevisionsa VHF-alueelle modernin T2-tekniikan pohjalta.
Tiuraniemi arvioi, ettei maksu-tv lähde kunnolla vauhtiin ellei VHF-alueelle tule ilmaista tarjontaa. Kanavanippuun pitäisi hänen mielestään saada esimerkiksi Yleisradion, MTV:n ja Nelosen ohjelmia.
– Meillä on ollut yli 50 vuotta tv-lähetyksissä monopolitilanne. Se saadaan murrettua vasta, kun viranomaiset tekevät merkittäviä päätöksiä, Tiuraniemi sanoi DNA:n tulosjulkistuksen yhteydessä.
Monopoliasemalla Tiuraniemi viittaa jakeluyhtiö Digitaan, joka on vastannut Yleisradion, Nelosen ja MTV:n ilmaisten ohjelmien lähetyksestä.
Kolmen kilpa
verkkoluvasta
Kolmannen kanavanipun verkkolupaa ovat hakeneet DNA, Digita ja Anvia.
– VHF-alueelle pitää saada free to air –sisältöjä, muuten maksutelevisioon ei synny aitoa kilpailua, Tiuraniemi viittaa ilmaisohjelmiin.
Tiuraniemi lisää, että kunnon kilpailutilanteessa maassa on kaksi jakeluverkkoa ja kiinteistössä kahdet antennit.
Yleisradio on todennut, että sen ohjelmia voi olla nähtävillä kolmannessa kanavanipussa, jos Ylelle ei aiheudu lähetyksistä ylimääräisiä kustannuksia. VHF-alueelle on hakenut ohjelmistotoimilupaa myös Nelonen. Sen sijaan MTV ei ole jättänyt ohjelmistohakemusta kolmanteen kanavanippuun.































Kommentit (13)
Lupaan kiivetä laittamaan toisen antennin, jos ilmaista HD-materiaalia tulee saataville. Maksullisista kanavista maksan enintään viitosen kuussa. Ostan myös uuden tallentavan digiboksin.
Tää on eduskunnan asia päättää. Kuten tie-, rata-, sähköverkkojen kanssa; jos katsotaan parhaaksi antaa monopolille, tarvitaan tiukka kontrolli ettei monopoli pääse lypsämään liikaa voittoja. Kuten nähty, yksi paljon tuottava monopoliasema antaa resurssit vallata muitakin aloja kun kilpailijoiden rahat loppuvat aikanaan.
Tää on eduskunnan asia päättää. Kuten tie-, rata-, sähköverkkojen kanssa; jos katsotaan parhaaksi antaa monopolille, tarvitaan tiukka kontrolli ettei monopoli pääse lypsämään liikaa voittoja. Kuten nähty, yksi paljon tuottava monopoliasema antaa resurssit vallata muitakin aloja kun kilpailijoiden rahat loppuvat aikanaan.
Oikeastaan, jos päädytään monopolimalliin, on parempi tehdä se valtion virastona. Jo liikelaitos, saati sitten yksityinen monopoli, voi väännellä kirjanpitoa sopiaan suuntaan ja saada voitot liukenemaan "tuotantokuluihin". Virkamiehellä ei ole syytä kieroilla kirjanpidossa.
Jos halutaan yksi infra, niin tarkoittaako se että kaapeliverkot pitää purkaa pois vai voitaisiinko sittenkin ylläpitää kahdenlaista infraa: antenni- ja kaapeliverkkoa. Olen kuullut että lisäksi olisi olemassa jotain taivaaltakin tulevaa ohjelmaa.
mihin enää tarvitaan antenni jakeluverkkoa?
Kunhan toinen niistä on lautasantenni. Satelliitti on parempi tapa lisätä kilpailua. Maaverkon katsojaosuus kutistuu joka tapauksessa, joten kaksi verkkoa on tuhlausta.