Ballmer haluaa Microsoftin johtoon lisää teknologiaosaajia

EPA
Ballmer haluaa Microsoftin johtoon lisää teknologiaosaajia
Steve Ballmer haluaa muutoksia.
Ohjelmistoyhtiö Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer suunnittelee mittavia johtajavaihdoksia. Tavoitteena on lisätä johtoon henkilöitä, joilla on teknologiatausta.
Bloomberg
8.2.2011 12:46
Kommentit 12

Asiasta kertoneet henkilöt eivät halunneet nimeään julkisuuteen. Heidän mukaansa muutoksista saatetaan ilmoittaa vielä tässä kuussa.

Viime kuussa lähtemään joutui Microsoftin palvelinyksikön johtaja Bob Muglia, joka oli ollut talossa 23 vuotta. Ballmerin mukaan yhtiö tarvitsee uutta johtajuutta, joka voi keskittyä pilvipalveluohjelmistojen kaltaisiin toiminta-alueisiin.

Esimerkkejä Ballmerin halusta nimittää insinöörejä ja tuote-eksperttejä yksikköjen johtajiksi on ollut jo nähtävissä. Esimerkiksi Microsoftin yritysratkaisuista vastaavan yksikön johtajan paikalta Nokian toimitusjohtajaksi siirtynyt Stephen Elop korvattiin teknologiajohtaja Kurt DelBenella.

Henkilömuutoksilla pyrittäneen myös hiljentämään yhtiön hallituksen ja sijoittajien esittämää arvostelua, että Microsoft on jäämässä joillain markkina-alueella jälkeen. Yhtiöllä on entistä suuremmat paineet saavuttaa kilpailijansa, kuten Google ja Apple, web-ohjelmistoissa, älypuhelimissa ja tablet-laitteissa.

Google on vahvistanut palvelustrategiaansa ja laajentanut toimintaansa verkkopalveluista päätelaitteisiin. Microsoft pyrkii haastamaan palveluntarjoajat omalla pilvipalvelukonseptillaan Windows Azurella.

Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (12)

Huono 0
Eikös Nokiassakin ole tarkoitus hakea teknologiaosaamista johtoon? Mielenkiintoista, että nämä kaksi veijaria kaavailevat samanlaisia manöövereitä samoihin aikoihin. Pitääkin kaivella foliohattu taas kaapin pohjalta ja asetella se pipon alle...
Huono 0
Mielenkiintoisesti nämä tarpeet samanaikaistuvat Mikkisoftalla ja nokialla, ei savua ilman....
Outoa
Huono 0
Azure on kehittäjille, mutta sitä moninverroin isompi on jo nyt "palvelimet pilvestä" Online, eli se mistä saa vistinnän, porttallin ja pikaviestinnän / neuvottelut. Jatkossa tulee vielä Intune, eli työasemien hallinta ja tuki, jolloin aika isokin PK yritys ei tarvitse omia palvelimia noita varten ja tuon ottaminen pilvestä on halvempaa kuin mihin itse pystyy.

Erityisen hyvä asia minusta on se että pienemmän yrityksen kannalta jatkossa voi ostaa sekä tietotyöclientin (aka ohviisin) että käyttiksen suoraan pilvestä (eli ladata bitit) sen mukaan mitä käyttää ja kuukausihinta sisältää aina uusimman version.

Tämä helpottaa merkittävästi logistiikkaa, kun noiden sovellusmyymälä kuuluu pilvipalveluun mukaan. Pienelle yritykselle on näet ollut hankalaa metsästää Pro -versioita, kun niitä ei ole hyllyssä joka OnOffissa, vaan ne pitävät tietty kuluttajaversiota hyllyssä.

Hyvä että mikksi korjaa nyt tämänkin asian ja hoitaa sovellusmyymälän verkkoon.
Huono 0
Ihan hyvä että sekä Nokian että Microsoftin johtoon tulee lisää teknisiä ihmisiä. Maailma ei oikeasti mene eteenpäin ekonomin taulukkolaskin-johtamisella.
Kaikki kunnia ekonomeille, mutta.. jätetään se visiointi muille
Huono 1
Ballmer on hyvä CEO, mutta joku häntä teknisempi pitäisi nostaa yhtiön johtajaksi.

Vaikka Gatesista sanottaisiin mitä, niin hän oli kuitenkin melkoinen nörtti ja Gatesin teknologiagrillaus tuotesuunnitelmia esiteltäessä oli aika legenda itsessään.

Voi melkein sanoa että kun Gates löysäsi otetta teknogiasta ja annettiin yksiköille löysää XP:n jälkeen, niin sutta tuli.

Niin se vaan on että joka firmassa pitäisi olla se kunkin firman oma "Jobsi". Ikävä kyllä Appelkin taitaa kohta tarvita uuden Jobsin, vakava on nimittäin tuo hänen sairautensa.
Ihan hyvä että sekä Nokian että Microsoftin johtoon tulee lisää teknisiä ihmisiä. Maailma ei oikeasti mene eteenpäin ekonomin taulukkolaskin-johtamisella.

Niin, ehkä teknisenä haasteena voi pitää sitä miten tehdä suljettu rajapinta niin että sitä ei varmaan kukaan helposti tulkitse. Se on kuitenkin monopolina säilymisen kulmakiviä.
Ja monopolina ei tarvitse tietää markkinoinnista mitään. Tai noh, kyllä monopolin naamiointi vaatii taitoa, kuten p...n kiillottaminen yleensä.
ite
Niin, ehkä teknisenä haasteena voi pitää sitä miten tehdä suljettu rajapinta niin että sitä ei varmaan kukaan helposti tulkitse.

Tjaa, osaako kukaan sanoa mikä tämä suljettu rajapinta nykyään olisi?
Vau!

Entä milloin Microsoft hakee teknologiataustaisia työntekijöitä myös toteutuspuolelle?
Huono 0
Johan olisi aikakin saada ammattitaitoa taloon.
x
Yhtiön laatukulttuurissa ei taideta tuntea hyvän laadun merkitystä. Touhu on enemmänkin sellaista "päivitetään, korjataan jos viitsitään". Kyllä perusperiaate on joka alalla "hyvää tuotetta ei tarvitse jatkuvasti korjata". Vahinko vain on siinä, että tietotekniikka ja rakennusala on hyväksynyt ihan omanlaisen roskalaadun tuottamiskulttuurin. Ajatus on siinä, että kyllä asiakas tykkää maksaa roskasta ja homeesta täyden hinnan.
näin se vaan on
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949