Kännykässä kohta jo kolme sim-korttia
Aasiassa myydyistä matkapuhelimista 16 prosentissa on nykyisin liittymäkortille kaksi paikkaa. Vähittäiskauppaan ja teknologiaan erikoistunut tutkimuslaitos GfK laskee, että tupla-simin määrä on kasvanut vuodessa 13 prosenttia.
Tupla-sim on suosittu varsinkin kehittyvillä markkinoilla. Tutkimuslaitoksen mukaan Afrikassa ja Lähi-idässä joka kymmenennessä puhelimessa on kaksi sim-korttipaikkaa.
Tutkimuslaitoksen johtaja Aaron Rattue arvioi, että multi-simistä on tullut kasvava ilmiö.
– Näemme jo kolmois-simien tulevan markkinoille, Rattue selvittää.
Multi-sim helpottaa kuluttajien elämää. Korttipaikkojen ansiosta yhdessä kännykässä on useamman liittymän tiedot. Kuluttajan ei tarvitse koko ajan vaihtaa kännykkään eri liittymäkorttia.
































Kommentit (14)
Jopa rannekellon kokoisessa puhelimessa oli jo 2 vuotta sitten.
Kintsupuhelimessa oli hyvä myös automaattinen sammutus asetetulla kellonajalla.
Lapsilla oli käytössä.
Nykyiset merkkipuhelimet joutuu sammuttelemaan iltaisin käsin, voi tulla örinäsoittoja öisin lasten puhelimiin jos unohtuu sammutus.
Kaikkea ne ei siis ole kopioinut, vaan isot merkit joutuu kopiomaan niiltä.
"Ja sitten niillä oli niissä 'kännyköissään' yhtäaikaa jopa kolme sellaista muoviläpyskää jotta se toimi :D"
asian sinne otsikkoon, kun erkit eivät jaksa lukea kuin otsikot.