Miljoonien lisäpotti auttaa uuden teknologian tutkimista

Miljoonien lisäpotti auttaa uuden teknologian tutkimista
Kolme uuteen teknologiaan paneutuvaa tutkimusohjelmaa saa lisää rahaa ja aikaa. Tekes myönsi Tivitin hankkeille 17 miljoonaa euroa.
Tuomas Linnake
20.12.2010 13:16
Kommentit 1

Suomen ict-teollisuutta ruokkiva Tivit Oy sai merkittävästi lisää rahaa kolmelle tutkimusohjelmalleen. Tekes antaa ohjelmille yhteensä 17 miljoonaa euroa.

Tulevaisuuden internetiin keskittyvä
Future Internet sai rahoituksen 28.2.2012 saakka. Sen budjetti on viisi miljoonaa euroa. Myös uutta mediaa luotaava Next Media ja pilvipalveluihin paneutuva Cloud Software saivat jatkorahaa, kummatkin vuoden 2011 loppuun saakka. Next Median budjetti on yhdeksän miljoonaa ja Cloud Softwaren 18,2 miljoonaa euroa.

Tivitin älykkäisiin ympäristöihin keskittyneelle Devices and Interoperability Ecosystem -ohjelmalle on jo aiemmin myönnetty rahoitus vuoden 2011 loppuun. Ohjelman 18 kuukauden budjetti on 13,1 miljoonaa euroa.

Tekesin tukiosuus on kaikissa tapauksissa vähintään puolet koko budjetista.

– Tekesin nyt tekemä päätös on erittäin merkittävä Tivitin kannalta. Se turvaa systemaattisen toiminnan Tivitissä vuodeksi eteenpäin, Tivitin toimitusjohtaja Reijo Paajanen sanoo tiedotteessa.

Lisää Aiheesta
UutinenTivit uppoutuu mediaan ja pilveen (6.5.2010 13:58)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Eihän tämä mitenkään liity meriselitysten keksimiseen vaikeuksiin joutuneen ihmisen aiheuttaman globaalin lämpenemisen todistamiseen?

Miten tällaiselle on menty rahaa antamaan?
Lumiennätys
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949