Yle koostaa hd-kanavan TV1:n ja TV2:n tarjonnasta

Sony
Yle koostaa hd-kanavan TV1:n ja TV2:n tarjonnasta
Ylen ostama hd-perävaunu ulkotuotantoon.
Ylen suunnittelema teräväpiirtokanava sisältää ohjelmaa niin TV1:stä kuin TV2:stakin. Käynnistystä edeltää kuitenkin ennakkoarviointi.
Tuomas Linnake
14.12.2010 21:54
Kommentit 7

Yleisradio vahvisti aikaisemmat linjauksensa ja päätti tiistaina varata yhden teräväpiirtokanavan verran kapasiteettia julkisen palvelun televisiotoimintaan. Asiasta päätti Ylen hallintoneuvosto, jossa puhetta johtaa Kimmo Sasi.

Ensi vuonna käynnistyväksi kaavailtu kanava koostetaan Ylen TV1- ja TV2-kanavien tarjonnasta. Tekninen laatu paranee, eikä muutos ole sisällöllinen.

Yleisradion mukaan sen hd-kanava olisi samoin ehdoin kaikkien operaattorien saatavilla. Näin tavoitettaisiin myös laajin peitto eli kaikkien palveluoperaattorien asiakkaat. Asiakkaille kanava olisi maksuton.

Säännöllisten hd-lähetysten aloittaminen on Ylelle uusi merkittävä palvelu, joka vaatii Euroopan komission linjauksia noudattavaa ennakkoarviointia. Ensimmäistä kertaa tehtävä arviointi selvittää Ylen merkittävien, uusien palveluiden julkisen palvelun arvon ja niiden vaikutukset markkinoihin.

Hd-lähetysten tavoitteena on toteuttaa Ylen julkisen palvelun tehtävää muuttuvassa toimintaympäristössä. Yle kertoi kesällä ostavansa Sonylta ensimmäisen hd-ulkotuotantoautonsa, jonka hinta on noin viisi miljoonaa euroa. Yle on myös kilpailuttanut teräväpiirto-operaattoria.

Lisää Aiheesta
UutinenSony tuo dvb-t2-telkkarit Suomeen (15.9.2010 12:13)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Minulla on näkynyt +15 HD kanavaa satelliitin kautta toista vuotta, tervetuloa YLE ja katsojat 2000-luvulle
da vinci
Mitäs jos YLE alkaisi mieluummin keräämään kimpusujaan kasaan ja ajamaan turhanpaiväistä rahanpoltto konettaan alas, verosyöppö joka vielä haittaa kilpailua kun normaalit ihmiset yrittää harrastaa markkinataloutta ja tulla toimeen rehellisesti. Tuollaista monopolia ei pitäisi pyörittää, menkööt markkinoiden ehdolla jos pärjäävät, maailma on niiden ketkä yrittää eikä sosiaalipummien. Kaikilla näkyvän info kanavan pyörittämisen hoitaisi 1% Ylen kuppaamista rahoista kun tuohon vastuuseen niin innolla vetoavat
jani
Huono 4
TV1 & TV2 niputettuna yhdeksi ja tarjotaan HD-laadulla eli sisällöllisesti ei mitään uutta ?
Pekka
Huono 0
Suunta oikea, vaan missä viipyy maikkari ?
Pohdiskelija
Huono 0
Toivotaan että toimii kaapeliverkossa ilman maksukorttia. Esim YLE:n HD urheilulähetykset Elisan KaapeliTV verkossa on vaatinut maksukortin, vaikka on muuten ilmainen.
Huono 0
Mikä Yle? Ei minulla ole ollut TV:tä kolmeen vuoteen.

Kun nyt kerran YLE:n johto (Wessberg) ja Nokia keskenään juonivat Suomalaisten digiaikaan pakottamiseen juuri ennen kuin olisi voitu mennä suoraan HD-laatuun, niin pitäkääpä nyt sitten tunkkinne. Palataan asiaan 2015.
Huono 0
Mitäs jos YLE alkaisi mieluummin keräämään kimpusujaan kasaan ja ajamaan turhanpaiväistä rahanpoltto konettaan alas, verosyöppö joka vielä haittaa....

Mikä Yle? Ei minulla ole ollut TV:tä kolmeen vuoteen.


Näitä ... meillä riittää!
-p
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949