Cnet: Jenkkilä ei avaudu Spotifylle tänä vuonna
Suosittu musiikkipalvelu Spotify jatkaa taisteluaan tuulimyllyjä vastaan Yhdysvalloissa. Cnet News.comin mukaan palvelu ei ole yli vuoden neuvotteluista huolimatta saanut vielä yhtäkään suurta levy-yhtiötä kyytiin. Asiasta kertoivat useat nimettömät lähteet.
Suoratoistopalvelu oli tarkoitus avata Yhdysvalloissa ennen vuoden loppua. Spotifyn pääjohtaja Daniel Ek ei enää sitoudu mihinkään julkaisupäivämäärään.
Lähteiden mukaan suuret levy-yhtiöt pelkäävät palvelua, joka jakaa ilmaiseksi musiikkia. Ilmaispalvelun on tarkoitus houkutella asiakkaita maksamaan teknisesti vähän parempilaatuisesta musiikista. Maksuttomuus voi kuitenkin syödä käyttäjiä esimerkiksi iTunes-musiikkikaupalta.
Applen iTunes on musiikkiteollisuudelle tärkeä, sillä kyseessä on netin johtava musiikin latauskauppa.
Spotifylla on miljoonittain käyttäjiä Euroopassa. Yhdysvaltain neuvottelujen keskeinen kysymys on, miten heistä saadaan maksavia asiakkaita.
































Kommentit (2)
Toisaalta monet käyttävät Spotifyä vain satunnaisesti esimerkiksi kavereiden kanssa iltaa viettäessään tms, jolloin kymppi kuussa tuntuu paljolta..
Eli Spotifyn pitäisi tarjota enemmän vaihtoehtoja, ja erilaisia hinta/ominaisuuspaketteja erilaisille käyttäjille.