Lasten houkuttelu netissä muuttumassa rikolliseksi
Lasten houkuttelu seksuaalisiin tarkoituksiin (grooming) on muuttumassa rangaistavaksi Suomessa. Muutos sisältyy laajempaan lakiuudistukseen, jolla lapsia aiotaan suojata paremmin seksirikoksilta.
Nykyään houkuttelu tapahtuu usein internetissä. Oikeusministeriön mukaan rangaistava yhteydenpito voi tapahtua paitsi internetissä tai sähköpostin tai matkapuhelimen välityksellä myös tapaamalla lapsi. Rangaistus olisi sakkoa tai enintään vuosi vankeutta.
Uutena tekona rangaistavaksi tulisi houkuttelun lisäksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan esityksen seuraaminen. Hallussapitorikokseen voisi jatkossa syyllistyä esimerkiksi henkilö, joka on sopinut maksullisten lapsipornografiaa sisältävien verkkosivujen käytöstä.
Lakiuudistus paitsi laajentaa rangaistuksia myös korottaa niitä. Hallitus hyväksyi lakiesityksen ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle presidentin esittelyssä perjantaina.
Euroopan komissio on ajanut muun muassa verkkohoukuttelusta rangaistavaa. Samalla komissio on esittänyt lakisääteistä lapsipornon nettisuodatusta kaikkiin EU-maihin. Suomessa suodatus on ollut jo käytössä ja on osoittautunut toimivuudeltaan kyseenalaiseksi.
Suomi sitoutui kriminalisoimaan netti-groomingin vuonna 2007 allekirjoittamalla Euroopan seksuaalirikosten vastustamista koskevan yleissopimuksen.






























