Vuodettu viesti kytkee Kiinan Google-hyökkäykseen
Wikileaksin uusia paljastuksia on odotettu jo parin viikon ajan. Wikileaksin piti paljastaa Yhdysvaltain diplomaattipostissa lähetettyjä viestejä sunnuntaina, mutta verkkohyökkäys kaatoi sen verkkopalvelun.
Muutamat Wikileaksin kanssa yhteistyötä tekevät lehdet julkistivat kuitenkin sunnuntai-iltana Suomen aikaa Wikileaksin saamia diplomaattiviestejä. Viestit ovat Yhdysvaltain ulkoministeriön ja maan noin 270 lähetystön välisiä viestejä.
Yksi Wikileaksin kumppaneista on brittiläinen The Guardian. Lehti arvioi sunnuntai-iltana, että Wikileaksin paljastamat tiedot suistivat Yhdysvallat "maailmanlaajuiseen diplomaattiseen kriisiin".
The New York Times -lehti puolestaan kirjoitti, että paljastuksen kaikkia vaikutuksia kansainväliseen politiikkaan ei vielä pysty arvioimaan.
Yhdysvallat yritti painostaa Wikileaksia olemaan paljastamatta haltuunsa saamiaan diplomaattiviestejä.
Neljännesmiljoona
viestiä
Paljastuksen kohteena on 250 000 salaista viestiä. Guardianin mukaan viestit paljastavat muun muassa sen, että arabimaiden johtajat ovat kehottaneet Yhdysvaltoja tekemään ilmaiskun Iraniin.
Guardianin mukaan sunnuntaina julki tulleet viestit paljastavat, että Yhdysvallat on käyttänyt lähetystöjään osana maailmanlaajuista vakoiluverkostoa.
Diplomaatteja on pyydetty muun muassa hankkimaan tapaamiltaan ihmisiltä varsinaisen informaation lisäksi muun muassa luottokorttitietoja ja jopa DNA-aineistoa.
Guardian kertoi, että Yhdysvaltain diplomaattien tehtävänä oli myös vakoilla Yhdistyneiden kansakuntien johtoa.
"Kiina ohjasi
iskua Googlea vastaan"
The New York Timesin mukaan suurin osa viesteistä on lähetetty viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana. Lehden mukaan yksi viesteistä paljasti Kiinan kommunistipuoleen ohjanneen Googlen palvelimille Kiinassa tehtyjä murtoja.
Google-hyökkäys oli osa Kiinan operaatiota, jonka kohteina oli myös Yhdysvaltain hallituksen ja Washingtonin liittolaisten tietokoneita. Kiinalaisten virkamiesten lisäksi asialla oli Kiinan hallituksen palkkaamia turvallisuusasiantuntijoita ja "internet-lainsuojattomia".
Yhdysvaltain edustajat ovat viime päivinä varoittaneet useita maita etukäteen siitä, että Wikileaks on paljastamassa niitä koskevia viestejä. Yksi varoitetuista maista on Suomi.






























Kommentit (3)
Kiinassa on Kiinan laki. Lain keskeinen sisältö on vaihdellut vuoden -49 jälkeen välillä Mao - Keskuskomitea. Eli kyllä tässä laillisuuden kannalta Google on Väärässä(tm), tekipä mitä hyvänsä.