Jippiin ex-johtaja: Istuin syyttömänä vankilassa

Jussi Nukari/Lehtikuva
Jippiin ex-johtaja: Istuin syyttömänä vankilassa
Harri Johannesdahl
Entinen Jippiin toimitusjohtaja Harri Johannesdahl teki vankeustuomionsa aikana Suomenlinnassa vallien kunnostustöitä Ilpo Kuokkasen kanssa.
Heidi Vaalisto
12.11.2010 12:29
Kommentit 17

Harri Johannesdahl sanoo korkeimman oikeuden tuoreen päätöksen merkitsevän sitä, että hän on täysin syytön ja että hän joutui istumaan syyttömänä vankilassa.

– Korkeimman oikeuden päätös tarkoittaa sitä, että Helsingin käräjäoikeuden päätös on voimassa.

Käräjäoikeus totesi kolme vuotta sitten Johannesdahlin ja muut Jippii-syytetyt syyttömiksi. Hovioikeus asettui vuosi sitten toukokuussa eri linjoille. Hovioikeus tuomitsi Jippiin johtajia vankeuteen ja sakkoihin.

Korkein oikeus ilmoitti tänään, että se poistaa hovioikeuden tuomion. Korkeimman oikeuden mukaan hovioikeuden yksi jäsen oli Jippii-päätöstä tehtäessä esteellinen. Marraskuun alussa korkein oikeus poisti samoin perustein Jippiin hallituksen entisen puheenjohtajan Ilpo Kuokkasen tuomion.

– Jippiin käsittely palaa uudelleen hoviin ja nyt kaiken pitää mennä laillisesti, Johannesdahl sanoo.

Johannesdahl ja Kuokkanen ovat jo istuneet hovioikeuden määräämän vankeustuomion. He istuivat keväällä ensin Keravan vankilassa ja sitten Suomenlinnan avovankilassa.

– Kunnostimme Suomenlinnan valleja ja muureja, teimme kiveyksiä, Johannesdahl kertoo.

Johannesdahl alkoi haistaa palaneen käryä, kun kaksi kuukautta vankilassaolon jälkeen heidät yhtäkkiä vapautettiin. Hän epäilee, että tuolloin oikeudelle alkoi selvitä hovioikeuden tekemä virhe.

– Meille sanottiin, että menkää pois täältä. Mitään ei sanottu perusteeksi. Suomessa hyvin harvoin vankeustuomio keskeytetään yhtä lyhyessä ajassa.

Lisää Aiheesta
UutinenHarri Johannesdahl: Menen vankilaan (10.3.2010 13:38)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Syytön ei Johannesdahl ole, vaan oikeudenkäynnissä tapahtui muotovirhe. Nämä kaksi asiaa on tämän kaverin kohdalla syytä erottaa toisistaan.
JK
Syyttömänä! Jo on kundilla otsaa!
Höh
Huono 8
Meiltä suomalaisilta (myös täällä kommentoivilta) unohtuu ihan perusasiat (mikä on sinänsä inhimillistä): Ihminen ON syytön, kunnes toisin tuomitaan, ja nyt voimassa on alioikeuden tuomio: SYYTÖN.

Miksi tämä on meille ihmisille niin vaikeaa?
Tuomitseminen on inhimillistä - jopa tuomioistuimessa
Voi voi sentään, eiköhän laiteta rosvolle keräys pystyyn että saa raukka muutaman miljoonan lissää, voi voi poika parkaa.....
Mummo
Huono 0
Meiltä suomalaisilta (myös täällä kommentoivilta) unohtuu ihan perusasiat (mikä on sinänsä inhimillistä): Ihminen ON syytön, kunnes toisin tuomitaan, ja nyt voimassa on alioikeuden tuomio: SYYTÖN.

Miksi tämä on meille ihmisille niin vaikeaa?

Siksi että alioikeuskin koostuu ihmisistä, jotka tunnetusti tekevät myös virheitä. Tottakai auktoriteetteihin saa sokeasti uskoa ja kaiken mikä ylhäältä annetaan kiitollisena ottaa vastaan, mutta terve kritiikki ja epäilys on aina paikallaan. Korostan, TERVE sellainen, jokainen voi omalla kohdallaan asettaa sitten ne kriteerit. Ei tässä kukaan kuitenkaan ole lynkkaamaan lähdössä,...vielä ;)
Rosvo
Huono 0
Tässä sekä yhteiskunnan että epäillyn oikeuksia poljetaan osaamattomien virkamiesten taholta.
Ei tuomitsemispäätökseen saa vaikuttaa osapuoli jolla on omat intressit tapauksessa. Se vasta rapauttaa oikeusvalion.

Nyt ilmeisesti rahaa hukkuu lisää asiamiesten taskuihin koska oikeudenkäynti joudutaan uusimaan.
Tässä tietenkin voi myös kysyä, että hyötyvätkö oikeudenkäynnin osapuolet siitä että juttu pitkittyy. Työllistetään itse itseä.
hmm
Huono 2
hienoo kun viestejä poistetaan
...
Huono 0
Miten se menikään? "Syytön ja sillä sipuli"
Chewbacca-puolustus
Huono 0
Eiköhön toi tyyppi ole käyttänyt parhaita lakimiehiä apunaan, köyhempi olisi saanut paska avustajan ja thats it.
Suomi on paska maa!
Huono 0
Tullaan joukolla yleisöksi kun Jippii asia käsitellään uudestaan

Todennäköisesti "pojat" pääsevät jatkamaan uuden Hovin jälkeen Suomenlinnan vallitöitä

Muotovirhe käsittelyssä ei poista mahdollista lain rikkomista

Tuomarilla on ollut vielä viriiliä silmää kun sai tämän muotovirheen aikaan
Uusi hovi antaa uudet päätökset
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949