Apple kovistelee Motorolaa patenteista

Ruutukaappaus/Motorola
Apple kovistelee Motorolaa patenteista
Motorolan Droid 2.
Apple vastasi Motorolan patenttikanteeseen haastamalla yhtiön oikeuteen Yhdysvalloissa. Applen mielestä Motorola rikkoo puhelimissaan kuutta patenttia, Patently Apple kertoo.
Tuomas Linnake
31.10.2010 14:13
Kommentit 3

IPhonellaan älypuhelinmarkkinoille rynninyt Apple jätti kaksi patenttikannetta Motorolaa vastaan Wisconsinissa myöhään perjantaina paikallista aikaa.

Patently Apple -verkkopalvelun mukaan
kysymys on kuudesta patentista ja eritoten monikosketukseen liittyvästä teknologiasta. Se on tärkeässä roolissa nykyaikaisissa älypuhelimissa.

Motorolan väitetysti rikkoviin laitteisiin lukeutuvat ainakin Droid, Droid 2, Droid X, Cliq, Cliq XT, BackFlip, Devour A555, Devour i1 ja Charm. Niissä kaikissa ajetaan Googlen Android-käyttöjärjestelmää, jonka ennustetaan nousevan neljässä vuodessa aivan kärjen tuntumaan älypuhelinalustojen markkinaosuuksissa.

Apple vaatii valamiesoikeudenkäyntiä ja rahallisia korvauksia. Kanteita edelsi Motorolan patenttikanne lokakuun alkupuolella. Motorolan mukaan muun muassa iPhone sisältää rikkovaa teknologiaa.

Motorolan kannetta edelsivät lisenssineuvottelut Applen kanssa, mutta Apple kieltäytyi lisensoimasta patentteja, Motorola ilmoitti.

Muutama päivä myöhemmin Motorola vaati oikeutta myös määräämään kaksitoista Applen patenttia mitättömiksi, vaikka Apple ei ollut vielä syyttänyt Motorolaa niiden rikkomisesta. Motorolan mukaan sillä oli syytä olettaa, että Apple käyttää patentteja ennemmin tai myöhemmin aseena oikeudessa.

Nyt kiistellyt kuusi patenttia eivät sisälly niihin 12:een, jotka Motorola haluaa mitätöidä.

Lisää Aiheesta
UutinenITC tonkii Applen Motorola-syytökset (25.11.2010 16:29)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Apple kyykyttää Androidin.
Hmm... Motorola syyttää Applea viestintätekniikan patenttiensa rikkomisesta ja Apple taa Motorolaa Multi-Touch-patenttien rikkomisesta. Jos vaan sovittaisiin, että Motorola ei saa käyttää Multi-touch-näyttöjä ja Apple ei saa käyttää Motorolan viestintätekniikoita, niin kumpi häviäisi enemmän?

Apple tuskin saa kaupaksi iPhonea, jolla ei voi soittaa tai pitää yhteyttä ja Motorola varmaan saa muutaman kosketusnäytöttömän puhelimen kaupaksi.
iPhone on iPod matkapuhelinominaisuuksilla
Ainakin mun Motorola puhelin toimii heikossa kentässäkin. Ei ole näet sitä "antenniongelmaa" eikä tarvi mitään ylimääräistä kumikuorrutusta. Aiheutaako tämä toimivuushuoli Applelle ahdistusta?
miksi toisten puhelimet toimii?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949