Nokia Siemens ulkoistaa satoja työntekijöitä

Martti Kainulainen / Lehtikuva
Nokia Siemens ulkoistaa satoja työntekijöitä
Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks on sopinut lähes 400 työntekijän ulkoistamisesta konsultti-, teknologia- ja ulkoistusyhtiö Capgeminille.
22.9.2010 12:47
Kommentit 3

Yhtiöt kertovat sopimuksesta verkkosivuillaan. Sopimuksen myötä Capgemini alkaa toimittaa tilaustenhallintapalveluita Nokia Siemensille, joka on uudelleenjärjestellyt toimintojaan useaan otteeseen viime vuosina.

Käytännössä sopimus tarkoittaa, että noin 390 verkkoyhtiön työntekijää siirtyy Capgeminin palvelukseen eri maissa, kuten Suomessa, Brasiliassa, Intiassa, Kiinassa ja Saksassa. Lisäksi noin 340 Nokia Siemensin alihankkijana toimivaa työntekijää siirtyy tekemään töitä uudelle isännälle.

Nokia Siemensin viestintäpäällikön Riitta Mårdin mukaan Suomessa työnantaja vaihtuu noin 80 työntekijällä, joista valtaosa on pääkaupunkiseudulla. Verkkoyhtiön työntekijöitä siirtyy Capgeminille myös Tampereella ja Oulussa.

Nokia Siemensin globaalista toimitusprosessista vastaava Johannes Giloth sanoo tiedotteessa yhtiön keskittyvän jatkossa enemmän niihin tilauksenhallinnan osiin, joissa ollaan suoraan tekemisissä asiakkaiden kanssa.

Verkkoyhtiö arvioi, että suunnitelmat pannaan viranomaisten hyväksynnän jälkeen toteutukseen vaiheittain marraskuusta lähtien. Valmista on tarkoitus tulla ensi vuoden loppuun mennessä.

Lisää Aiheesta
UutinenWärtsilä ulkoistaa lisää HP:lle (24.5.2011 13:25)
UutinenTulli vaihtaa ulkoistuskumppania (11.3.2011 09:50)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Ennen Networks ulkoisti Tietoenatorille, joka sitten potkaisi kaikessa hiljaisuudessa roskat ulos. Nyt onkin sitten toinen firma hoitamassa roskakuskin työtä.

Koska ihmiset oppivat ja nostavat kytkintä ennen kun joutuvat Nokia-byrokkratian kynsiin??
Kalle
Huono 0
Tuo on erittäin yleinen tapa hoitaa henkilöstövähennykset.
Lojaalius -sanan merkitys työnantaja -lauseen yhteydessä on saanut nyky-yhteiskunnassa erilaisen merkityksen kuin aiemmin..
Oti
Huono 0
Koska ihmiset oppivat ja nostavat kytkintä ennen kun joutuvat Nokia-byrokkratian kynsiin??

Ehkä ne jotka ajattelevat työuralla tulevan useampia kuin 1 työsuhde jo osaavat?
Laiva on lastattu rotilla
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949