Suomalainen verkkoyhteisö aloitti rohkeasti

Suomalainen verkkoyhteisö aloitti rohkeasti
Testivaiheeseen edennyt yhteisöpalvelu Intoloop aloittaa vaikeimman kautta ja avaa ensimmäiseksi lapsipäiväkirjan. Tietoturva on kunnossa, toimitusjohtaja vakuuttaa.
Tuomas Linnake
16.9.2010 09:50
Kommentit 5

Uusi internetin yhteisöpalvelu Intoloop eteni suljettuun testivaiheeseen kesällä. Palvelu avautuu yleiseen käyttöön loppuvuodesta. Ensimmäisenä toimintona on jaettu lapsipäiväkirja jälkikasvun tärkeiden ja hauskojen tapahtumien jakamiseen.

Valinta on yllättävä. Omat lapset ovat juuri se elämänalue, jonka jakamista verkossa kannattaa harkita kahdesti. Tietojen levittely ylipäätään on todettu huonoksi ideaksi sosiaalisissa palveluissa, kuten Facebookissa, joka on jatkuvasti rikollisten tähtäimissä.

Intoloopia kehittävän Starduck Studios Oy:n toimitusjohtaja Henri Liljeroos painottaa, että käyttäjät voivat tarkasti päättää, ketkä näkevät mitäkin sisältöä. Tietoturvaa on ollut hiomassa "pankkimaailman asiantuntijoita".

– Olemme halunneet pitää huolta, että emme aiheuta samanlaisia yksityisyysongelmia kuin Facebook. Se on erityisen tärkeää juuri siksi, että olemme aloittaneet palvelumme pienistä lapsista.

Taloustiedot

Yksi tapa pitää huolta käyttäjien yksityisyydestä on jättää heidät oletuksena uusien tietoja jakavien toimintojen ulkopuolelle. Monesti on käynyt niin, että käyttäjien on pitänyt erikseen laittaa rasti ruutuun, että "en halua olla mukana".

Liljeroosin mukaan Intoloopin uudet ominaisuudet esitellään oletuksena "rajatumpina kuin avoimempina".

Mukana
historia

Yritys aloitti lapsipäiväkirjasta, koska palvelun kartoitus paljasti tilauksen paikalle, missä lasten tapahtumat voi esittää ihmisille, joilla on oikeasti tarve saada niistä tietää. Yhteisöpalvelun on määrä mahdollistaa laajemmin käyttäjien keskinäinen verkostoituminen heidän innostuksen kohteidensa ympärille.

Intoloop hehkuttaa käyttöliittymäänsä yhtä radikaalina kuin mitä iPhone oli älypuhelimille. Siinä missä Facebook elää tätä hetkeä ja painottaa uutisia ja statuspäivityksiä, keskittyy Intoloop aika-aspektiin. Tiettyjä ajanjaksoja esimerkiksi lapsen elämästä voi tarkastella.

– Meillä ei ole sitä Facebookin ilmiötä, missä eletään vain ja ainoastaan nykyhetkessä, toimitusjohtaja Liljeroos sanoo.

Yli 500 000
euron rahoitus

Jokainen vastaava aloittava yritys on helppo leimata taas uudeksi Facebookin haastajaksi, mutta Henri Liljeroos ottaa haasteen tosissaan.

Vuonna 2009 Venture Cup -kilpailun yhteydessä paljastuneen Intoloopin (silloin vielä LifeTicks) tavoitteet ovat korkealla: Intoloop tähtää maailmanlaajuiseksi yhteisöpalveluksi.

– Palvelu on suomalaisten kehittämä, mutta tähtäin on ollut globaali alusta lähtien, toimitusjohtaja Liljeroos selventää.

Intoloop-yhteisöpalvelua kehittää vuonna 2009 perustettu tamperelainen Starduck Studios Oy. Se työllistää nykyisin kahdeksan henkilöä.

Yritys järjesti kevättalvella 2010 siemenrahoituskierroksen. Intoloop-palvelun kehittämiseen on tähän mennessä hankittu yli 500 000 euron rahoitus. Yritys hakee parhaillaan rahoitusta laajan kansainvälistymisen mahdollistamiseksi.

Palvelun testaajia on muutamia kymmeniä. Jatkossa rahaa aiotaan tehdä ainakin kohdennetulla mainonnalla ja tarjoamalla käyttäjille maksullisia lisäominaisuuksia.

Lisää Aiheesta
UutinenFacebook päästi madon sisään (7.9.2010 12:30)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Hienoa!
Jatkossa tällaiseen palveluun murtautujat tietävät vasta 5 vuotiaan Tero-Petterin kaksikymppisenä käyttämän salasanavaihtoehdot ennen kuin T-P itsekään on sitä ehtinyt päättää.
Tottahan salasanan pitäisi parempi olla kuin lapsuuden lempinuken nimi, mutta Tero-Petterit kyllä tiedetään.
Mr. Montana
Huono 2
Aika suuruudenhullua lähteä haastamaan Facebookia. Parempi varmasti keskittyä nimenomaan siihen lapsipäiväkirja-teemaan, jos kerta kysyntää on. Lisäks nimelle pitäis tehä jotain, Intoloop on ehkä tyhmin nimi ikinä eikä kerro palvelusta yhtikäs mitään.
hg
Huono 1
Intoloop?? wtf...

Jos pitää valita kirjottaako osotepalkkiin "facebook" vai "intoloop" niin facebookin kirjoittaisin(ja ei, en ole naamakirjassa tällä hetkellä).

Ideaakin voi pitää lähes hautaan tuomittuna. Mikään sivusto ei ole vielä murron kestävä, lukuunottamatta ehkä jotakin korkeamman tason sivustoja joihin ei ihan helposti pääse käsiksi mutta ettäkö suomalaisten tiedonjakopalvelu olisi niitä turvallisempia? eiei..

Joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa. Näin se menee.

Joka facebookkiin kurkottaa, ircgalleriaan tipahtaa.
Huono 0
Hmmm... Miten tämä juttu on täällä?

Siltä varalta, että tarvisin itsekin julkisuutta omille liiketoiminnoilleni, kuka pitää tuntea, että saa julkaistuksia? Kuinka paljon maksaa?

Esim. tässä jutussa ei kyllä juurikaan mitään uutistarjonnalista ansiota ollut.
Niimerkillä epätietoinen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Maailman halvin tabletti ajautui vaikeuksiin

DataWind

Maan hallitus saattaa vaihtaa 35 dollarin tabletin toimittajaa. Testaajat valittivat muun muassa hitaudesta.

Foxconnia syytetään alaikäisten piilottelusta

EPA

Applen alihankkija siirsi Kiinan tehtaalla työskentelevät alaikäiset piiloon ennen kansalaisjärjestön tarkastuksia, kertovat työntekijöiden edustajat.

Linux pääsee Android-luureihin

Canonical

Suosittu Ubuntu-käyttöjärjestelmä laajenee Linux-tietokoneista Android-puhelimiin.

 
Dilbert – 23.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949