Sir Tim huolestui netin yksityisyydestä
Nokia World -tapahtumassa Lontoossa puhunut Sir Timothy Berners-Lee toivoo helppoja tapoja, joilla ihmiset voivat hallita internetissä jakamiaan tietoja.
– Ihmisten pitäisi ymmärtää, että heidän internetissä jakamansa tieto voi paljastaa heistä myös muuta. Esimerkiksi matkapuhelimen paikkatieto paljastaa myös ajan. Tästä voi päätellä, että olit esimerkiksi lintsaamassa koulusta, Berners-Lee selittää.
Internetin tärkeimpiin kehittäjiin kuuluvan Berners-Leen mukaan nykyään on liian vaikea tietää, mitä tietoja yritykset käyttäjistä tallentavat, miten kauan, ja mihin tietoja voidaan jakaa. Erityistä vastuullisuutta Berners-Lee vaatii pankki- ja luottokorttitietoja käsitteleviltä yrityksiltä.
Berners-Lee muistutti puheessaan myös verkon neutraaliuden tärkeydestä, josta käydään kuumaa väittelyä varsinkin Yhdysvalloissa.
Verkkojen kapasiteetin rajojen tullessa vastaan operaattorit haluaisivat mieluummin rajoittaa datavirtaa kuin pistää rahaa parempiin verkkoihin. Eräs operaattorien esittämä ajatus on periä maksuja myös verkkopalvelujen tarjoajilta siten, että verkkopalveluun pääsisi sitä paremmin, mitä enemmän palvelun omistaja operaattorille maksaa.
– Valtiolla on selvästi haluja estää kansalaisiaan pääsemästä tietyille poliittisille sivustoille, Berners-Lee sanoo.
– Myös yritykset haluavat estää ja hidastaa kilpailijoiden palveluja. Ajattelepa, jos verkkokauppa tai vaikka elokuvavuokraamo voisi maksaa operaattorille paremmasta palvelusta, joten kilpailijan palvelu joutuisi tyytymään pienempään kaistaan.
Asiakkaat saattavat siirtyä paremmin toimivaan palveluun, vaikka toisen tarjonta olisi yhtä hyvä jopa parempi.
Berners-Leen mukaan verkon puolueettomuuden kadotessa katoaisi myös vapaus jakaa ja saada tietoa.
– Nyt joku voi esimerkiksi keksiä uuden idean, perustaa sille verkkosivuston. Tämän jälkeen muut voivat löytää hänen sivunsa, ehkä innostua ideasta ja kehittää sitä, Berners-Lee selittää.
– Tiedon jakamiseen riittää domain-osoite, mutta sitä varten ei nykyään tarvitse maksaa ylimääräistä tai anoa lupaa.
Berners-Lee on aktiivisesti mukana siirtämässä yhä enemmän tietoa internetiin. Hän mainitsee esimerkkinä hankkeen, jossa brittihallinto siirtää avoimia tietojaan data.gov.uk-osoitteeseen haettavaan muotoon.
Berners-Leen mukaan tietojen avulla voi vapaasti rakentaa muun muassa uusia palveluja, jotka yhdistävät tietoja toisiinsa, ja mahdollisesti helpottavat ihmisten elämää.






























Kommentit (5)
Itse olisin tyytyväinen jos googlaus ei löytäisi nimelläni mitään. Valitettavasti mm. harrastusten ylläpitäjät julkaisevat tietoja ajattelematta.
Ei moni tietotekniikan toimittaja tai edes ammattilainen tiedä mitä eroa on Internetillä ja WWW:llä.
Uskallan väittää että jopa useimmat Internetin käyttäjät sekoittavat WWW:n Internetiksi.
Onhan se niin kauheaa kun Internettiä ei voi nähdä mutta WWW-sivustot kylläkin.