Uusi mobiili-Windows valmistui

Microsoft
Uusi mobiili-Windows valmistui
Microsoft sai valmiiksi mobiilikäyttöjärjestelmä Windows Phone 7:n ja lähetti sen eteenpäin valmistajille.
Tuomas Linnake
3.9.2010 12:17
Kommentit 25

Noin kaksi vuotta kehitetty Windows Phone 7 saavutti keskiviikkona RTM-asteen, eli koodi on valmis lähetettäväksi valmistajille.

– Me olemme valmiita, tiivistää Windows Phonen suunnittelujohtaja Terry Myerson. Hän painottaa, että kyseessä on yhtiön läpikotaisimmin testattu mobiilialusta koskaan. Viime hetken muutoksiin lukeutuu fiksumpi integraatio Facebookin kanssa.

Windows Phone 7 on läpikäynyt miljoonia testitunteja. Microsoft on suorittanut automatisoituja testejä päivittäin lähes 10 000 laitteessa.

Nyt on matkapuhelinvalmistajien, teleoperaattorien ja muiden tahojen vuoro sovittaa Microsoftin ohjelmisto toimimaan laitteidensa, ohjelmistojensa ja palvelujensa kanssa. Ensimmäisiä laitteita odotetaan markkinoille loka–marraskuussa.

Kisa koveni

Windows Phone 7 on seuraaja Microsoftin taannoiselle Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmälle. Kehityksen aikana sekä Applen iPhone että Googlen Android-alustaa käyttävät matkapuhelimet ovat kasvattaneet suosiotaan.

Microsoftin uutta puskua mobiiliin on arvosteltu muun muassa siitä, että alusta ei tue edellisille mobiili-Windowseille tehtyjä sovelluksia.

Elokuussa Microsoft paljasti käyttöjärjestelmän julkaisupelit.

Lisää Aiheesta
UutinenEnnuste: Android tavoittaa Symbianin (13.9.2010 14:16)
UutinenWindows Phone 7 pelittää jouluna (17.8.2010 15:27)
UutinenWindows Phonesta puuttuu copypaste (17.3.2010 13:11)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (25)

Huono 0
iOS, Android ja WP7 ovat sen verran kova kolmikko että noksunöörien mömmömaemosta tulee vain vuosikymmenen paras vitsi.
Ralle Paanuhousu
Windows Phone 7:n selain on IE7.

Tuo tieto riittää minulle.
No way
"Windows Phone 7 on läpikäynyt miljoonia testitunteja. Microsoft on suorittanut automatisoituja testejä päivittäin lähes 10 000 laitteessa."

Ja laatu ei silti parane? Korjauspäivitys heti tulossa.
?
"Microsoftin uutta puskua mobiiliin on arvosteltu muun muassa siitä, että alusta ei tue edellisille mobiili-Windowseille tehtyjä sovelluksia."

Onko tämä ennakkopäätös ratkaisu muillekin Windows versioille? Eivätkö tulevat Windows 8 ja 9 olekaan enää taaksepäin yhteensopivia? Tosi hieno malli, kaikki ohjelmat täysin uusiksi, tässä se liikevaihto kasvaa mukavasti. Yhteensopivuus taisi loppua tähän Windows 7:ään?
tosi hieno päätös luopua yhteensopivuudesta
Windows mobile olikin sen verran vanhaa koodia että kukaan tuskin kaipaa niitä kivikautisia sovelluksia joita se pyöritti. Uusi WP7 käyttöliittymineen ja tuoreine ideoineen vaikuttaa lupaavalta. Uskoisin että menestyy varsinkin bussines käytössä.
Erkki Tosipossu
"Onko tämä ennakkopäätös ratkaisu muillekin Windows versioille? Eivätkö tulevat Windows 8 ja 9 olekaan enää taaksepäin yhteensopivia? Tosi hieno malli, kaikki ohjelmat täysin uusiksi, tässä se liikevaihto kasvaa mukavasti. Yhteensopivuus taisi loppua tähän Windows 7:ään?"

Tämähän on varsinainen Trollien valtakunta (en minä ole, itse olet -nälväisyä odotellen).

Windows Mobile 6.5 on viimeinen Pocket PC jatkumon käyttis ja hyvä niin. Stylyksella ohjailtava varsin ininöörimäinen käyttis oli aikanansa hyvä esitys, mutta nykyisessä Touch-maailmassa laittestovalmistajat joutuivat tekemään melkoisia viritelmiä sen päälle saadakseen käyttöliittymän sormiystävälliseksi.

WM6.5 teki jo sormiohjauksessa paljon edistystä, mutta ei pystynyt kilpailemaan alusta-alkaen sormiohjailtaviksi suunniteltujen iOS:n ja Androidin kanssa. Puhumattakaan, että 10 vuoden takaisten ohjelmien yhteensopivuus toi käyttöliittymään väkisinkin Stylys-pohjaisia elementtejä.

Jossain välissä peli vanhoihin tekniikoihin on yksinkertaisesti pakko viheltää poikki. Kukaan ei voi rakentaa sellaista käyttöliittymää, että se pystyy tarpeeksi joustavana esimerkiksi vuoden 2020 käyttötottumuksille ja sovelluksille.

Tietenkin aina löytyy todella iso lössi ihmisiä, jotka hokee kyllä ennen asiat oli paremmin, mutta toivottavasti tämä nykyinen aikakausi kouluu ihmisistä vähemmän muutosvastarintaisia (kun nykyisin muutos on jatkuvaa ja vuosikymmenen takaisesti hypähtelevää).

PS. Windows 7 ei ole yhteensopiva taaksepäin. Yhteensopivuus rikottiin Vistan kohdalla. Windows 7 tarjoaa enemmän työkaluja XP:n ohjelmien ajoon mm. ilmaisen XP-virtuaalikoneen, mutta pääasiallisesti Windows 7 suurin etu yhteensopivuudessa on se, että uudella ajattelumallilla on keretty koodaamaan softia jo 2005 vuodesta alkaen.
Huono 3
Mistä sais Windows T-paidan?
Kaverilla kohta polttarit
Windows Phone 7:n selain on IE7.Tuo tieto riittää minulle.

Ei ole. Engadgetin mukaan selain on yhdistelmä IE7 ja IE8 sorsia, joista on karsittu pois sellaista mitä mobiiliselaimessa ei katsota tarvittavan, lisätty sormiohjaustuki sekä pienennetty selainta toimimaan pienemmässä laitteessa. Engadget piti selainta hyvänä ja nopeudeltaan verrannollisena iPhoneen. Ja tämä siis esiversiolla Samsung Taylor -puhelimessa josta ei tule virallista WP7:kaa, vaan se on käytännössä sama rauta kuin mitä Samsung myy Sympparilla. Tuotantoraudat ovat uudempaa ja nopeampaa kalustoa.

Löytyypi täältä:

www . engadget . com /2010/07/19/windows-phone-7-in-depth-preview/
"Microsoftin uutta puskua mobiiliin on arvosteltu muun muassa siitä, että alusta ei tue edellisille mobiili-Windowseille tehtyjä sovelluksia."Onko tämä ennakkopäätös ratkaisu muillekin Windows versioille? Eivätkö tulevat Windows 8 ja 9 olekaan enää taaksepäin yhteensopivia? Tosi hieno malli, kaikki ohjelmat täysin uusiksi, tässä se liikevaihto kasvaa mukavasti. Yhteensopivuus taisi loppua tähän Windows 7:ään?

Ei se nyt ihan noin mene. Win 7 ei tue XP:n laiteohjaimia, koska 6.x sarjan kerneleissä ne ovat Unixin ja Lunuxin tapaan Guest -oikeuksilla, mikä parantaa turvallisuutta, mutta vaatii tietty uusitun laiteohjaimen.

Sofien osalta taasen tilanne on toinen. Suurin osa XP -sovelluksista toimii suoraan. Mitä itse olen kokeillut niin lähes kaikki.

Muutamille joutuu vaihtamaan yhteensopivuustilaksi ohjelman asennusohjelmalle esim XP SP3, jolloin ne softat jotka tarkistavat että käyttis on 5.1 asentuvat ja toimivat. Lisäksi voidaan tehdä shimmejä (sovittimia) jos tarvitaan.

Ja viimeisenä jos mikään noista ei toimisi, niin Pro versiosta eteenpäin mukana tulee XP -virtuaalikone, josas softia voipi ajella ja sovelluksen ikkuna tulee työpöydälle muiden ikkunoiden joukkoon.

Että olisin kyllä sitä mieltä että varsin hyvä taaksepäin yhteensopivuus Win 7:ssa on.
Korjauspäivitys heti tulossa.

Varmaan niitäkin, mutta myös uusia ominaisuuksia. Eli nyt kun WP7:n rautaspeksit ovat yhtenäiset eri valmistajien välillä, niin Microsoft voi itsenäisesti käyttää updatea sekä uusien ominaisuuksien että päivitysten jakeluun. Näin ei tarvitse odottaa vuotta ja uutta versiota vaan uusia ominaisuuksia tulee sikäli kun niitä julkaistaan.
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Karkauspäivä tuo Windows 8:n testiin

Markku Ulander / Lehtikuva

Microsoft päästää lataamaan maksuttoman version Windows 8 -käyttöjärjestelmästä 29. helmikuuta.

Applen televisiota voi ohjata käden liikkeellä

EPA

Huhut Applen kehittämästä televisiolaitteesta kiihtyvät. Puheentunnistaja Sirin lisäksi televisio tukee liikeohjausta.

Nokia-pomo: Puhelimet yhä suunniteltu Suomessa

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Nokian johtajan Niklas Savanderin mielestä yhtiön puhelimet ovat edelleen suurimmassa määrin suomalaisia tuotteita.

 
Dilbert – 9.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949