Microsoftin antiikkiselain kelpaa kiinalaisille
Kiinassa yli puolet nettikansasta käyttää Internet Explorer 6 -selainta, Net Applicationsin uudet selaintilastot väittävät. Prosenttiluku riittää vääristämään koko maailman lukemaa, joka oli elokuussa 16,99 prosenttia IE6:lle.
Kiinalaiset ovat ainakin aikaisemmin surffanneet ahkerasti nettikahviloissa, joten lukema saattaa viitata kahviloiden ohjelmistokannan päässeen vanhentumaan.
Suomessa IE6:een näyttää luottavan vielä lähemmäs kolme prosenttia internetin käyttäjistä.
IE6 tippui kuitenkin alimmalle tasolleen koskaan, Microsoft huomioi. Yhtiö on tehnyt parhaansa, jotta käyttäjät luopuisivat selaimesta, jonka teknologia on vanhentunut ja jonka tietoturva on kyseenalaistettu monessa yhteydessä.
Merkittävä osa vanhan selaimen käyttäjistä sijaitsee kehittyvillä markkinoilla ja yrityksissä, joissa sovellusriippuvuudet hidastavat päivitystahtia. Yksi merkittävä IE6:ssa pitäytyvä taho on Ison-Britannian hallitus.
IE8 kasvussa,
IE9 lähestyy
Microsoftin Ryan Gavin odottaa näkevänsä Internet Explorerin osuuden putoavan tilapäisesti, kun IE6:n ja IE7:n osuudet laskevat. Hän on tyytyväinen IE8:n suosion kasvuun. Se säilyi nopeimmin kasvavana selaimena globaalisti ja nappasi elokuussa noin 32 prosentin markkinaosuuden Net Applicationsin mukaan.
Elokuussa Internet Explorer menetti 0,34 prosenttiyksikköä ja päätyi 60,40 prosenttiin. Kaksi vuotta juuri täyttänyt Googlen Chrome-selain palasi nousu-uralle elokuussa heinäkuisen notkahduksen jälkeen. Selaimen osuus ylitti 7,5 prosenttia. Mozillan Firefox polki lähes paikoillaan lähemmäs 23 prosentissa.
Microsoftin Internet Explorer 9:n testiversio on kulman takana.
































Kommentit (14)
Tällä kerralla vääristellen vähätellään Chromen nopeaa nousua. Parin vuoden kuluttua se on tasoissa IE:n ja FF:n kanssa.
Uutisessa MS erottaa eri IE-versiot eri selaimina. Niin todella on web-koodarinkin mielestä. Koodarin näkökulmasta selaimia on neljä: IE6, IE7, IE8 ja standardinmukaiset (eli kaikki muut). Kohta niitä on viisi!
IE6 Kiinassa on osa mutkikkaampaa kokonaisuutta. Kansalaisiaan vakoilevat valtiot rakastavat IE6:ta. MS toki tietää tämän, mutta kuinka paljon MS auttaa noita valtioita? Ei pidä unohtaa operaatio Auroraa.
Ne jotka ovat mm. pitäneet Net Applicationsin tilastoja väärinä niin miten on Statcounter, jossa Mäsällä ei ole mitään arpaa ostettuna.
Vaikka prosentit eivät ihan samaa luokkaa ole, niin suuntaukset ovat lähes identtisiä Net Applicationsin kanssa.
Eli kaksi suurta tilastonpitäjää Net App ja Statcounter, jotka lähes identtisiä käyriltään.
StatCounter näyttää Chromelle huomattavasti jyrkempää kasvua kuin IE8:lle.
Pistähän foliohattu ojennukseen. Eiköhän tuo johdu siitä, että kiinalaiset eivät uskalla päivittää piraatti-Windowssejaan.
Eikös kaiken järjen mukaan Kiinan kannattaisi ottaa Firefox, tehdä siitä vakoiluselain ja pistää se joka kansalaiselle vaikka lain voimalla? Kun Firefox on open sourcea, niin siihen saisi vaikak minkälaisen kyttäystyökalun.
Vertaat Chromen kaikkia versioita IE:n yhteen versioon.
Uusimman Chromen ja IE8:n kasvuero kahden kuukauden aikana vain 0,01% Chromen hyväksi, joten ei tuo nyt mielestäni mikään huomattavasti jyrkempi ero ole..
Tosin käyttöjärjestelmä on yhä Microsoftin joten se voi netin sisällön yhä lukita itselleen. Esim. tässä suhteessa Flash on ikävä MS:n kannalta, se kun toimii esim. linuxillakin.