Google väisti Steve Jobsin survaisun

Perttu Pitkänen
Google väisti Steve Jobsin survaisun
Googlen Android-alustaa käytetään lukuisissa eri valmistajien älypuhelimissa.
Applen Steve Jobs epäili Googlen liioitelleen Android-puhelinten aktivointimäärää. Google vakuutti Fortune-lehdelle, että jos luvuissa on jotain vikaa, niin sitten ne ovat alakanttiin.
Tuomas Linnake
3.9.2010 12:37
Kommentit 14

Applen pääjohtaja Steve Jobs mainitsi keskiviikon lehdistötilaisuudessaan, että yhtiön iOS-käyttöjärjestelmää ajavia laitteita aktivoidaan päivittäin 230 000 kappaletta.

Samalla hän tuli epäilleeksi, että "jotkut ystävämme" laskevat omiin lukuihinsa mukaan päivitykset. Tämä tulkittiin naljailuksi Googlea vastaan. Google arvioi elokuussa, että sen Android-käyttöjärjestelmää käyttäviä puhelimia aktivoidaan päivittäin 200 000 kappaletta.

Google vakuutti Fortune-lehdelle, että päivityksiä ei lasketa mukaan lukuihin. 200 000 voi olla pikemminkin liian vähän, sillä Google saa tietää vain niistä uusista Android-puhelimista, joissa ajetaan yhtiön palveluja.

Steve Jobsin heitto oli osa Applen keskiviikon lehdistötilaisuutta, jossa hän esitteli muun muassa uusittuja iPodeja sekä yhteisöllisen iTunesin.

Lisää Aiheesta
UutinenFacebook piti Steve Jobsin loitolla (3.9.2010 15:07)
UutinenSteve Jobs lyttäsi Googlen moton (1.2.2010 10:32)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (14)

Huono 0
iOmenassa puntti väpättää?

Droidiarmeija oven takana?
steve joutuu vetämään aikamoisen jäniksen hatustaan välttääkseen failin tai jopa epic failin
magician
Kilpailu on nannaa, saataisiin vain myös PC-puolelle.
kuluttaja
Tuleekohan Applessa koska ns. Ilves -paniikki =)
rape
Jobs koetti survaista tuhkaluukkuun, mutta Google väisti.
N I S S E
Tämä kommentti oli nyt erittäin huonoa arviointia Steveltä joka yleensä miettii ennenkuin puhuu - tai sitten markkinointiheebelit ovat unohtaneet kotiläksyt.

Niitä iOS-laitteitahan ei edes saa käyttöön aktivoimatta/asentamatta iTunesia/luovuttamatta verta Stevelle. Androidilla valitset itse asenteletko koneen täyteen bloatmalwarea.
iTunes mädättää sielusi ja koneesi
Aikamoinen roskaviesti Jobsilta...
Make
Kun uusi laite tulee markkinoille tai päivitys niin tarvitaan pääjohtaja niitä esittelemään? Eikö firmasta löydy kyseiseen hanttihommaan siopivaa kaveria, tai ehkä Steve on juuri sopiva kyseiseen hommaan.
Steve get a job
Puhdas pulmunen kun tuo Google on, niin he voisivat nyt sitten kertoa, mistä Androidin logo ja nimi on lähtöisin?

http://www.engadget.com/2010/09/02/shocker-googles-android-logo-boosted-from-atari-lynx-title-ga/
Hmm....
Kilpailu on nannaa, saataisiin vain myös PC-puolelle.

Yli 1000 dollarin läppäreissä Applella on 90% markkinaosuus joten sanos muuta. Monopoli murrettava!
fight the power
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Joka kymmenes saa lähteä HP:lta

Noah Berger/Bloomberg News

Teknologiayhtiö Hewlett-Packard vahvistaa rajut työvoimaleikkaukset, joista liikkui markkinoilla huhuja jo etukäteen.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Nokia Worldista tulee pienen piirin tapaaminen

Simon Dawson/Bloomberg

Puhelinvalmistaja aikoo luopua yhdestä isosta markkinointitapahtumasta, massatapahtuman tilalle tulee useita pienempiä tilaisuuksia.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949