Demoseinä viihdyttää toistamiseen Helsingissä

Sarjassaan toinen Demowall Helsinki -tapahtuma alkaa torstaina 2. syyskuuta kello 21 ja päättyy kello 23. Esityspaikkana on mbarin terassi Lasipalatsin aukiolla.
Järjestäjä Alternative Party ry kertoo, että ohjelmisto koostuu suomalaisen demoskenen teoksista 1980-luvun alusta nykypäivään saakka.
Toteutusalustoina ovat niin 80-luvun kotitietokoneet Commodore 64, Amiga ja MSX kuin nykyaikaiset pc-tietokoneet. Teoksia näytetään muun muassa seuraavilta ryhmiltä: Byterapers, Complex, pWp, ISO, Matt Current, Flo, mfx, Extend, Dekadence, Jumalauta, Trilobit, Kewlers, TPOLM ja Orange.
Ohjelmiston on valinnut Trilobitin jäsen, digitaalitaiteilija Visa-Valtteri Pimiä. Viime vuonna tarjonnasta vastasi kuvataiteilija Pilvari Pirtola.
Vähemmän
valoa
Demoskeneä kauan sitten mullistanut suomalaisen Future Crew'n teos Second Reality ei mahtunut esityslistalle. Lähinnä sen vuoksi, että demo esitettiin viime vuoden tapahtumassa. Pimiä on muutenkin halunnut välttää päällekkäisyyksiä, joskin jotakin samaa saattaa olla näytillä.
Elokuisilta Assemblyiltä ei ole mukana suomalaisia teoksia, koska tarjonta oli tänä vuonna heikonpuoleinen. Pimiän mukaan se ei ole kuitenkaan merkki demoskenen kuihtumisesta.
– Joinain vuosina suomalaisia on ollut vähemmän, mutta kyllä siitä on aina noustu takaisin. Muissa demotapahtumissa ei ole ollut sellaisia ennusmerkkejä, että suomalaiset julkaisut olisivat vähentymässä, Pimiä arvioi.
Pimiän mukaan demotaiteilijat etsivät enenevästi uusia julkaisukanavia sen sijaan, että keskittyisivät perinteiseen tapaan esittelemään teoksiaan demopartyilla.
Tämänvuotinen Demowall järjestetään viimekertaista myöhempään kellonaikaan, jotta aurinko ehtii laskea kunnolla. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.





























Kommentit (5)
Millä perusteella Amiga on muka nimenomaan 80-luvun tietokone? Amiga ei toki ole enää yhtä yleinen kuin parhaina aikoinaan eikä näkyvästi esillä, mutta ei sitä kyllä voi vain 80-luvun ietokoneeksi kutsua.
Amiga 1200, Amiga 4000, Amiga CD32 ja Amiga 3000 tulivat kaikki myyntiin vasta 90-luvun aikana. Commodore meni konkurssiin vasta vuonna 1994, jonka jälkeen Amigan osti Escom.AG, joka jatkoi A1200:n ja A4000:n valmistusta. Escomin jälkeen Amiga on vaihtanut omistajaa jokusen kerran. Amiga ei kuitenkaan ole edelleenkään kuollut vaan Amigan käyttistä, AmigaOS:a kehitetään edelleen PPC-pohjaiselle raudalle. AmigaOS on kaupallisesti myynnissä edelleen. Lisäksi uutta rautaa on kehitetty pitkin 2000-lukua, sekä uusia komponentteja ja PCI-väyläklaajennuksia vanhoille Amigamalleille, että kokonaan uusia moderneihin komponentteihin ja PPC G3 ja PPC G4 -prosessoreihin pohjautuvia emolevyjä.
Amiga on toki lähinnä harrastajien kone nykyään, mutta kaikea muuta kuin kuollut ja kuopattu.
Niin, no onhan toimivia höyryvetureita vieläkin. Välistä oikein liikenteessäkin, promoamassa jotain. Mutta, kyllä aika kieroon saa katsoa jos sen tekniikkaa koittaa elinvoimaiseksi kutsua.
Toteutusalustoina ovat niin 80-luvun kotitietokoneet Commodore 64, Amiga ja MSX
Millä perusteella Amiga on muka nimenomaan 80-luvun tietokone? Amiga ei toki ole enää yhtä yleinen kuin parhaina aikoinaan eikä näkyvästi esillä, mutta ei sitä kyllä voi vain 80-luvun ietokoneeksi kutsua.
Amiga 1200, Amiga 4000, Amiga CD32 ja Amiga 3000 tulivat kaikki myyntiin vasta 90-luvun aikana. Commodore meni konkurssiin vasta vuonna 1994, jonka jälkeen Amigan osti Escom.AG, joka jatkoi A1200:n ja A4000:n valmistusta. Escomin jälkeen Amiga on vaihtanut omistajaa jokusen kerran. Amiga ei kuitenkaan ole edelleenkään kuollut vaan Amigan käyttistä, AmigaOS:a kehitetään edelleen PPC-pohjaiselle raudalle. AmigaOS on kaupallisesti myynnissä edelleen. Lisäksi uutta rautaa on kehitetty pitkin 2000-lukua, sekä uusia komponentteja ja PCI-väyläklaajennuksia vanhoille Amigamalleille, että kokonaan uusia moderneihin komponentteihin ja PPC G3 ja PPC G4 -prosessoreihin pohjautuvia emolevyjä.
Amiga on toki lähinnä harrastajien kone nykyään, mutta kaikea muuta kuin kuollut ja kuopattu.
Commodore konkurssissa? Päivitäppäs tietojasi.
Juuri tänä vuonna Commodore teki paluun Commodore Phoenix, Invicus ja Amigo -koneillaan, jotka eivät edes ole mitään 80- 90-luvun uudelleen syntymiä tai tekniikoiden päivitystä, vaan ihan moderneista komponenteista kasattuja tuttuja ja turvallisia Commodoreja. Lisäksi Commodore on ottanut myös jopa täysin uuden lähestymis tavan koko tietokoneen myymiseen, voit ostaa vain Commodoren erikoisosat (DVD-asema, virtalähde, "kotelo", emo) paketissa ja itse laittaa haluamasi muut raudat sisälle. Mutta tietty saa ostettua myös ihan koko koneenkin Amigalta pääsääntöisesti tutulla ja turvallisella Ubuntulla tai AROS OS:llä tai lisähintaa vastaan Windows 7:llä.
http:// www . commodoreusa . net / testhome . html