Kinect tulee Eurooppaan 10. marraskuuta
Microsoft ilmoitti Saksan Gamescom-tapahtumassa, että sen Kinect-liikeohjain on Euroopassa myynnissä 10. marraskuuta alkaen. Yhtiön Suomen-edustaja ei ollut tavoitettavissa lisätietoja varten.
Julkaisuun on luvassa viisitoista peliä. Niistä Microsoft mainitsee muun muassa tanssipeli Dance Centralin, urheilupelin Kinect Sports (joka vaikuttaa monine lajeineen Nintendon Wii Sportsin haastajalta) ja virtuaalilemmikkejä tarjoavan Kinectimalsin.
Kinectin kohdalla on kysyttänyt hinta, joka Euroopassa on noin 150 euroa. Jotkut varhaiset testaajat ovat olleet huolissaan myös vasteajasta. Viive pelaajan liikkeiden ja ruudun tapahtumien välillä on joissain peleissä ollut huomattavan suuri. Ongelma vaikuttaa kuitenkin olevan pelikohtainen, eikä välttämättä liity Kinectiin.
Sony on julkaisemassa kilpailevan Move-liikeohjaimen PlayStation 3 -konsolilleen 15. syyskuuta. Siinä missä Sonyn ohjain on kädessä pidettävä sauva, ei Kinectin käyttäjän tarvitse pitää kiinni mistään.



















