Google kiistää pilaavansa netin

VTT
Google kiistää pilaavansa netin
Yhdysvaltain alati jatkuva keskustelu internetin puolueettomuudesta sai kummallisen käänteen, kun Googlen huhuttiin ostavan itselleen nopean kaistan Verizonin verkossa. Yhtiöt kiistävät väitteet.
Tuomas Linnake
6.8.2010 11:17
Kommentit 13

Google kiisti torstaina neuvottelevansa sopimuksesta, joka takaisi yhtiön eri palveluille etusijan Verizonin verkossa.

Google ja internet-operaattori Verizon ovat The New York Times -lehden mukaan neuvotelleet kompromissista niin kutsutun netin puolueettomuusperiaatteen suhteen. Periaate on taannut tietoliikenteen tasavertaisen kohtelun.

– NY Times on väärässä. Me emme ole keskustelleet Verizonin kanssa maksaaksemme tietoliikenteemme kuljettamisesta. Olemme yhä sitoutuneita avoimeen internetiin, Google kirjoitti Twitterissä.

Eri operaattorit Yhdysvalloissa haluaisivat oikeuden luokitella internetin eri sisältöjä ja vaatia sisällöntuottajilta maksuja tiedon nopeammasta kuljettamisesta. Vastustajat pelkäävät eriarvoisuutta ja nousevia hintoja tavallisille internetin käyttäjille.

Myös Verizon kiisti NY Timesin väitteen.

– Googlen ja Verizonin keskusteluja koskeva artikkeli on virheellinen. Se ymmärtää tarkoituksemme perusteellisesti väärin, Verizon korostaa blogissaan. Yhtiö vannoo ajavansa avoimuuden ja vastuullisuuden varmistavaa internet-politiikkaa.

– On täysin väärin olettaa, että tässä olisi kysymys yhtiöidemme välisestä liiketoimintajärjestelystä, Verizon jatkaa. Operaattori jätti kuitenkin epäselväksi, mistä se tarkalleen ottaen on keskustellut Googlen kanssa.

FCC ei löytänyt
yhteistä säveltä

Netin puolueettomuutta puolustava Yhdysvaltain televalvoja FCC on samaan aikaan törmännyt seinään asiaa koskevissa neuvotteluissaan puhelin-, kaapeli-tv- ja internet-yhtiöiden kanssa.

Muun muassa Los Angeles Times kertoo FCC:n joutuneen toteamaan, että puolueettomuuden takaaville säännöille ei ole olemassa hedelmällistä maaperää.

Google ja Verizon lukeutuivat niihin yrityksiin, joiden kanssa FCC oli neuvotellut. Google on perinteisesti seissyt niiden yhtiöiden rintamassa, jotka ovat kannattaneet tietoliikenteen tasaveroista kohtelua.

Ars Technican mukaan netin puolueettomuutta puolustavat tahot ovat kuitenkin innoissaan suljettujen keskustelujen kaatumisesta.

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle ja Verizon paljastivat kaiken (10.8.2010 10:11)
UutinenGoogle ostaa SuperPoken tekijän (9.8.2010 12:53)
UutinenTasapuolinen internet taas uhattuna (11.1.2010 09:57)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
Huvittavaa kun Microsoftista ja IBM:stä ei ole oikein mihinkään Applen ja Googlen rinnalla. So last season näiden firmojen osalta.
ripa
Tämä alkaa olla jo liikaa. Sama kuin Fordilla saisi ajaa samalla tiellä kovempaa kuin Kialla, koska Ford on maksanut enemmän rahaa osavaltion tiepiirille.

Tämä on monopoliin pyrkimistä Googlelta. Se jolla on eniten rahaa, voi alkaa ostaa pienemmät kilpailijat ulos tietoliikennekaistoilta.

Googlen lonkeroiden leviämiselle tulisi laittaa stoppi.
Huvittavaa kun Microsoftista ja IBM:stä ei ole oikein mihinkään Applen ja Googlen rinnalla. So last season näiden firmojen osalta.

Ne ovatkin jo oppineet (pakotettu) toimimaan asianmukaisin keinoin. Google on saanut rellestää mielensä mukaan, mutta nyt jos on jo sulkemassa pienemmänt yritykset ullos netistä ostamalla isoilla rahoillaan enemmistön nettikaistasta, niin tälle tulee kilpailuviranomaisten stoppi.

Apple on saanut kieltämättä paistatella mediahuomiossa, mutta nyt ne on kyllä viime aikoina kompuroinut aika pahasti.
Huvittavaa kun Microsoftista ja IBM:stä ei ole oikein mihinkään Applen ja Googlen rinnalla. So last season näiden firmojen osalta.

En kyllä Applea rinnastaisi Googleen. Markkinointi ja talousneroja Applella kyllä on ja menestys on eväisiin nähden ollut huikeaa. Sitä ei käy kieltäminen.

Mutta mielestäni Google on ihan omassa stratosfäärissä Appleen verrattuna.
Markkinaosuudet usealla alalla ovat paljon vahvemmat kuin Applella.

Kännykäyttiksissäkin näyttäisi tulee nopea tyrmäysvoitto tällä tahdilla. Onko se sitten hyvä asia jääköön nähtäväksi.

Apple on Googleen verrattuna vielä kovin pieni ja häiriölle herkkä (moni asia menee hypen/Jobsin persoonan voimalla). Toivottavasti saavat tuon asian muutettua, koska hype ei kanna ikuisesti.
Huvittavaa kun Microsoftista ja IBM:stä ei ole oikein mihinkään Applen ja Googlen rinnalla. So last season näiden firmojen osalta.

Internet tuli noille epämieluisana yllätyksenä.

Google on syntynyt netistä ja Apple on syntynyt ikuiseksi edelläkävijäksi.
Helppo ennuste
Ei Google ole pilannut nettiä. Netti meni pilalle jo ennenkuin Google edes ilmestyi. Tässä voisi muistella sitä älytöntä ja typerää selainsotaa jota käytiin Explorerin ja Netscapen välillä. Tuloksena oli ne kiusallisen harmittavat selainriippuvaiset nettisivut joista ei vieläkään olla päästy eroon. Nytkin osa koodareista pystyy tuottamaan vain sellaisia nettisivuja jotka avautuvat oikein vain Explorerilla. (tästä uutisointiin mm. Englanti aikoo vielä pitäytyä IE6 käytössä vaikka Windowsiin saisi uudemmankin) Netti meni jo rikki siinä vaiheessa kun ei sitouduttu yhteisiin standardeihin.
netti on jo mennyt rikki ennen Googlea
Huono 1
mutta jos tietoturvaa hamuat, hanki siis oikea selain.

Kysymyshän on kateudesta; joku sai aikanaan aikaan näppärän selaimen, kilpailijat eivät kestaneet sitä. Alkoi markkinaosuustaistelu ja propaganda. Kun selaimen kehityskaari lopahti, muut tulivat apajille. Pätee muuten nykyisinkin monessa asiassa. Eri asia onko apajat hankittu vaikkapa teollisuusvakoilulla.
hande
Huvittavaa kun Microsoftista ja IBM:stä ei ole oikein mihinkään Applen ja Googlen rinnalla. So last season näiden firmojen osalta.

Kiitos Microsoftin, joka pelasti Applen aikoinaan konkurssilta.
Kiitos IBM:n joka Googlen alkuaikoina sponssasi Googlea.

Kumpikin ylläolevista kuitenkin tekee enemmän liikevaihtoa sekä voittoa verrattuna Appleen tai Googleen.
heh
Huono 1
"Kiitos Microsoftin, joka pelasti Applen aikoinaan konkurssilta.
Kiitos IBM:n joka Googlen alkuaikoina sponssasi Googlea."

Niin tai näin. Applelle olisi ollut hyvät ratkaisu ostaa se BeOS-käyttöjärjestelmä (jota sille tiettävästi tarjottiin)ja jatkaa sillä. Mutta se valitsi NextSteppin tien ja joutui vaihtamaan prosessoriarkkitehtuurin Inteliin eli samaan mitä kilpaileva Microsoftikin käyttää. IBM:n ja Microsoftin yhteistyö ei riittänyt sitten OS/2 ylläpitoon markkinoilla. BeOS ja OS/2 ansaitsisivat paikan markkinoilla.
BeOSia ja OS/2:sta kokeillut
"Be, Inc.n perusti vuonna 1990 Applen entinen johtaja, Jean-Louis Gassée. Yhtiö aloitti BeBox-tietokoneen suunnittelun ja valmistuksen, sekä loi sille oman käyttöjärjestelmän, BeOSin.

Yhtiön rahoittajina toimivat monet digitaaliseen mediaan erikoistuneet yritykset, muun muassa Silicon Graphics. Myöhemmin, kustannus- ja valmistussyistä johtuen, BeBoxin suorittimeksi vaihdettiin vuonna 1994 PowerPC.

BeOS sovitettiin PowerPC-arkkitehtuurille osittain myös siinä toivossa, että Apple harkitsisi sen käyttöä Macintosh-tietokoneissa ikääntyvän Mac OS -käyttöjärjestelmän korvaajana. BeOSin sijaan Apple päätti, että NeXTSTEP olisi parempi vaihtoehto, ja se hankkikin NeXTin vuonna 1996. Be-yhtiön epäonneksi Apple kieltäytyi julkaisemasta PowerPC G3 -arkkitehtuurin tietoja. Ilman yksityiskohtaisia tietoja arkkitehtuurista Bellä ei ollut mitään mahdollisuuksia sovittaa BeOS-järjestelmää uusimpiin Macintosheihin."

Tuossa hieman historiaa. BeOS olisi ollut Applelle parempi vaihtoehto, mutta Apple teki temput ja kieltäytyi jakamasta tietoja kun tykkäsi niin kovasti "suljetusta" toimintakulttuurista. Google sentään pyrkii noudattamaan jonkinlaista avoimmuuden linjaa.
kuka se rajoittaa tiedonkulkua?
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949