Android houkuttaa 200 000 uutta käyttäjää päivässä
Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt kertoi eilen toimittajille Android-alustan käyttäjämäärän kasvavan joka päivä 200 000:lla.
Tahti on huimaa, sillä kaksi kuukautta sitten vauhtia oli rutkasti vähemmän. Tuolloin Googlen arvioi käyttäjämäärän kasvavan 100 000:n päivätahtia.
– Kyseessä on valtava menestys, Schmidt sanoi Kaliforniassa järjestetyssä teknologia-alan tapahtumassa uutistoimisto Bloombergin mukaan.
Nettiä käyttävät kännykät kiinnostavat Googlea, joka tekee rahaa näyttämällä mainoksia palveluidensa, kuten hakukoneen, yhteydessä.
Heinäkuun lopussa Schmidt kertoi talouslehti Wall Street Journalin haastattelussa, että Google aikoo tehdä Androidilla 10 miljardin dollarin vuotuiset tienestit.
– Luuletteko, ettemme pystyisi tekemään rahaa, jos meillä olisi miljardi Androidia käyttävää ihmistä? Schmidt kysyi retorisesti ja muistutti, että yhtiön tarvitsisi tehdä voittoa vuosittain vain kymmenen dollaria käyttäjää kohden.
Kiivasta kisaa
jenkeistä
Android onkin ollut kovassa nosteessa.
Useat puhelinvalmistajat, kuten eteläkorealainen Samsung, yhdysvaltalainen Motorola ja taiwanilainen HTC ovat panostaneet tänä vuonna Androidiin ja julkaisseet useita alustalle pohjautuvia kännyköitä.
Kuluvalla viikolla tutkimusyhtiö Nielsen arvioi Androidin osuuden uusista yhdysvaltalaisista kännykkäliittymistä nousseen Applen iPhonea suuremmaksi huhti-kesäkuussa.
Kilpaileva tutkimusyhtiö Canalys puolestaan arvioi, että 34 prosenttia kaikista yhdysvaltalaisille operaattoreille ja jälleenmyyjille toimitetuista älypuhelimista käytti alustaa toisella neljänneksellä.
Symbian
yhä ykkönen
Googlen kilpailijoiden onneksi miljardiin Android-käyttäjään on kuitenkin vielä matkaa. Maailman käytetyin älypuhelinten käyttöjärjestelmä on yhä markkinajohtaja Nokian käyttämä Symbian.
Eilen Symbianin kehitystä koordinoiva säätiö arvioi blogissaan markkinoille toimitetun yli 389 miljoonaa Symbian-pohjaista älypuhelinta. Canalysin lukuihin viitaten säätiö laskee markkinoille putkahtavan joka päivä 298 000 Symbian-kännykkää lisää.
Keilaniemen jättiläinen onkin vakuuttanut kerta toisensa jälkeen sitoutuneensa täydellisesti Symbianiin sekä yhdessä puolijohdeyhtiö Intelin kanssa kehittämäänsä MeeGoon.
Kuin varmemmaksi vakuudeksi yhtiön älypuhelimista vastaava johtaja Anssi Vanjoki tyrmäsi heinäkuun alussa erikseen huhut, joiden mukaan Nokiakin saattaisi olla lipsumassa Android-leiriin.
































Kommentit (10)
Heh. "Faktansa" se on fakiirillakin. Kaikki on suhteellista ja sulle on 200 000 päivässä "muutama", niin mikäs siinä. Meikälle se on jo kohtalainen määrä populaa. Pitäis jo kemujakin ajatellen ottaa jo varatuolit ja patjat esille ullakolta.
Mutta peruskäyttäjälle on varmaankin ihan sama mikä käyttöjärjestelmä puhelimessa pyörii kunhan se vain on helppokäyttöinen ja myyjä osaa perustella miksi Android on juuri se oikea valinta.
Nokia myi Q2 24M 'älypuhelinta' eli hiukan edellä vielä, mutta kiire tulee Meegolle.
Pointti lainaamassasi kirjoituksessa taisi olla se, että noista 200 000 vain muutamaa kiinnostaa se mikä on käyttöjärjestelmä. Sen sijaan kaikkia noita 200 000 kiinnostaa se mitä puhelimella vois tehdä ja kuinka helppoa se tekeminen on.
Se, että millanen se on käyttää on aivan toissijanen juttu. Sitä sitten vain kirotaan omassa mielessä tai kehutaan foorumeilla, riipuen omasta kokemuksesta.
Puhelimet määrää ihmisten elämänkulkua aivan liian paljon ja enemmissä määrin näihden mobiiliviihdelaitteiden myötä.
1000 M ihmistä ostaa vuosittain puhelimen jossa on käyttöjärjestemä. vau. käyttöjärjestelmä jyrää.
seurasin tossa eräänä päivänä kosketusnäyttöpuhelimen myyntitapahtumaa.
- ostaja: "onko tästä XX puhelimesta mihinkään".
- myyjä: "paljon niitä myydään".
- ostaja: "okei. otan sen".