Nokia: Arabiemiraatit ei ole puuttunut sähköpostiin
Useat tiedotusvälineet kertoivat alkuviikosta Yhdistyneiden arabiemiirikuntien aikovan pysäyttää BlackBerry-puhelinten viestipalveluja 11. lokakuuta, koska turvallisuusviranomaiset eivät pysty valvomaan kännyköiden kautta tapahtuvaa viestintää riittävän tehokkaasti.
BlackBerry-puhelinten puhelut ja tekstiviestit eivät olisi vaarassa, vaan sulku-uhka koskee RIM:n sähköposti-, pikaviestin- ja selainpalveluita.
Maanantaina Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman hallinto otti kantaa Arabiemiraattien suunnitelmiin kutsumalla niitä vaaralliseksi ennakkotapaukseksi demokratian ja sananvapauden kannalta, talouslehti Financial Times kertoo.
RIM:n ohella sähköpostipalveluaan tarjoaa Arabiemiraateissa myös maailman suurin matkapuhelinten valmistaja Nokia.
Nokian mukaan maan viranomaiset eivät ole kuitenkaan olleet yhteydessä firmaan Nokia Messaging -sähköpostipalvelun tiimoilta.
Palvelinten
sijainti hiertää
Kanadalaisyhtiön tapauksessa keskustelua on käyty etenkin järjestelmään kuuluvien palvelinten sijainnista. RIM käyttää keskitetysti yhtiön omia, monin paikoin Kanadassa sijaitsevia palvelimia, joissa kulkeva liikenne on salattu.
Talouslehti Wall Street Journalin mukaan turvallisuusviranomaiset ovat huolissaan palvelinten sijainnista, koska ne vievät viestiliikenteen maan tuomioistuinlaitoksen ulottumattomiin.
Pelkona on, etteivät viranomaiset pystyisi vaatimaan kanadalaisyhtiötä luovuttamaan viestiliikennettä edes silloin, kun Arabiemiraattien kansallinen turvallisuus on uhattuna.
Nokian ja RIM:n sähköpostipalvelut mahdollistavat niin sanotun push-tekniikan mukaisen sähköpostin. Palveluissa matkapuhelimen käyttäjä saa automaattisesti ilmoituksen uusista viesteistä, ja yhtiöiden omat palvelimet hoitavat osittain matkapuhelimen sekä varsinaisen sähköpostipalvelimen välistä liikennettä.
Nokiasta ei haluta kommentoida, missä sen palvelimet sijaitsevat.
– Emme ole kertoneet julkisesti palvelintemme sijaintia. Yhteiskuntavastuumme tuntevana toimijana noudatamme täysin laillisia vaatimuksia, missä tahansa toimimmekin. Velvollisuutemme on noudattaa niiden maiden lakeja, joissa tarjoamme palveluitamme, Nokia sanoo sähköpostitse toimittamassaan lausunnossa.
Arabiemiraattien lisäksi myös Saudi-Arabian ja Intian viranomaiset ovat esittäneet viime viikkoina huolensa palveluista, joiden kautta kulkevaa viestintää ne eivät pysty seuraamaan tarkasti.
































Kommentit (4)
Nokia rikkoo surutta ihmisten yksityisyyden suojan mutta kivempihan se on esittää lainkuuliaisuutena ja velvollisuuksien täyttämisenä. Kunhan saataisiin sinne kirstun pohjalle edes muutama roponen jatkossakin.