Tietosuojaaja päästi Googlen pälkähästä Britanniassa

Lehtikuva
Tietosuojaaja päästi Googlen pälkähästä Britanniassa
Ison-Britannian tietosuojavaltuutettu tyytyy toistaiseksi vain moittimaan Googlea wlan-vakoilusta.
Tuomas Linnake
30.7.2010 11:47
Kommentit 3

Googlen eri maissa tekemä ja sittemmin viranomaisten puima wlan-vakoilu ei näytä johtaneen henkilökohtaisen tiedon keräämiseen merkittävissä määrin, Ison-Britannian tietosuojaviranomainen arvioi.

Internet-yhtiö Google on joutunut monissa maissa vaikeuksiin sen jälkeen, kun yhtiö myönsi keränneensä tietoliikennettä avoimista wlan-verkoista. Keräys tapahtui Googlen kuvausautoilla, joilla yhtiö rakentaa Street View -palvelua. Vakoilu oli Googlen mukaan tahatonta.

Britannian Information Commissioner’s Office julkaisi torstaina tiedonannon (pdf), jonka mukaan syytä huoleen ei näyttäisi olevan.

– ICO on vieraillut Googlen tiloissa arvioidakseen näytteitä kerätyistä tiedoista. Näkemämme tiedot eivät sisällä merkityksellisiä henkilökohtaisia yksityiskohtia, jotka voitaisiin yhdistää tunnistettaviin henkilöihin, ICO:n edustaja lausuu.

Tietosuojavaltuutetun toimisto tunnustaa mahdollisuuden, että toisenlaistakin tietoa voi olla löydettävissä. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan todisteita, että Googlen nappaamat tiedot olisivat aiheuttaneet tai voisivat aiheuttaa vahinkoa kenellekään.

– Tietojen kerääminen oli joka tapauksessa väärin, ICO toteaa ja kertoo seuraavansa tilanteen kehittymistä ulkomailla.

Poliisi
tutkii yhä

BBC huomauttaa, että Google on edelleen poliisin tutkinnassa Britanniassa. Wlan-vakoilu on johtanut poliisitutkintaan myös muun muassa Ranskassa ja Australiassa. Ranskassa on käynyt ilmi, että Googlen keräämien tietojen seassa oli muun muassa salasanoja sekä myös pätkiä sähköpostiviesteistä.

Suomessa asiaa tutkivat yhteistyössä Viestintävirasto ja Tietosuojavaltuutetun toimisto. Viestintävirasto pitää Googlen toimintaa Street View -kuvausten yhteydessä laittomana.

Lisää Aiheesta
UutinenPoliisi kolkuttaa Googlen ovea (24.6.2010 10:24)
Lue lisääBBC:n uutinen  
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Toki NSA on pirauttanut kumppaneileen MI5 & MI6 että jos haluatte jatkossakin ennakkoja niin hoidatte tämän ongelman että me emme siinä komeille. Sekä "tuomio" on vahinko.
***
Google ei koskaan ole saanut tutkimusrahaa NSA:lta tai sen miltään lähipiiriltä ** IKINÄ **.
DIA ei tiedä mitään Google Mapsista, muistakaa tämä.
Fraxia
Huono 1
Paljonkohan virkamiesten taskuun rahaa livahti?
korruptiolla_selviää
Huono 1
Ei tarvitse NSA:n soitella. Britit ovat ihan itse kunnostautuneet big brotherin saralla, enkä nyt puhu tv-ohjelmista.
Indu
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Karkauspäivä tuo Windows 8:n testiin

Markku Ulander / Lehtikuva

Microsoft päästää lataamaan maksuttoman version Windows 8 -käyttöjärjestelmästä 29. helmikuuta.

Applen televisiota voi ohjata käden liikkeellä

EPA

Huhut Applen kehittämästä televisiolaitteesta kiihtyvät. Puheentunnistaja Sirin lisäksi televisio tukee liikeohjausta.

Nokia-pomo: Puhelimet yhä suunniteltu Suomessa

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Nokian johtajan Niklas Savanderin mielestä yhtiön puhelimet ovat edelleen suurimmassa määrin suomalaisia tuotteita.

 
Dilbert – 9.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949