Sonera saa lisää iPhone 4 -puhelimia ensi viikolla

/
Sonera saa lisää iPhone 4 -puhelimia ensi viikolla
Apple iPhone 4 -laitteet myytiin aamulla loppuun Suomen kaupoista. Tilausjonon ensimmäiset saavat laitteensa jo ensi viikolla, mutta kaikkien tilaajien iPhone-toimitusten aikataulua operaattorilta ei osata arvioida.
Perttu Pitkänen
30.7.2010 16:40
Kommentit 29

Apple iPhone 4:n suosio ylitti operaattori TeliaSoneran odotukset moninkertaisesti. Laitteen myynti alkoi Suomessa varhain tänä aamuna. 

Soneran omiin myymälöihin oli laitteita kuhunkin varattu 25 kappaletta, ja jälleenmyyjille 10 kappaletta. Puhelimet myytiin loppuun heti aamusta.

– Kaikki laitteet oli heti kahdeksan jälkeen luovutettu eteenpäin, kertoo Applen tuotteita myyvän Humac Oy:n toimitusjohtaja Olli-Pekka Jäntti.

– Menekkiä olisi ollut varmasti paljon isommalle määrälle, sen jo tiesi ennakolta. Kyselyitä alkoi tulla eilen heti Soneran ilmoituksen jälkeen.

Tilauksia tuli laitteesta niin paljon, että TeliaSoneran myyntijärjestelmät ylikuormittuivat.

– Järjestelmä hämmästyi käyttäjien määrästä, ja kaatui vähän yhdeksän jälkeen. Mekin olemme joutuneet tekemään tilauksia käsin, Jäntti kertoo.

– Niitä on tuolla iso nivaska lähdössä eteenpäin, ja odotamme, että tämä tulee jatkumaan samanlaisena lähitulevaisuudessa. 

Jäntti arvioi, että yritysasiakkaiden tilaukset pääsevät käyntiin ensi viikolla, kun lomakausi alkaa loppua.

Vuoden takaisesta iPhone 3GS:n tilaussotkusta on Soneralla otettu opiksi, ja tällä kertaa asiakkaat menevät Soneralla tilauskanavasta riippumatta yhteen jonoon, kertoo kaupallinen johtaja Sakari Forslund.

– Ensimmäiset tänään sopimuksensa tehneet asiakkaat saavat tilausjärjestyksessä laitteensa varmasti postitse ensi viikon aikana, Forslund sanoo.

Koko jonon pituutta ja kaikkien tilausten toimitusaikataulua Soneralla ei kuitenkaan pystytä vielä arvioimaan.

– Ensi viikolla varmaan pystymme hahmottamaan paremmin, mikä se jonon pituus on. Tiedotamme sitten asiakkaille, missä tilanteessa heidän tilauksensa on.

Lisää Aiheesta
UutinenNäin paljon maksaa iPhone 4 (29.7.2010 12:37)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (29)

Huono 0
hienoa että iPhone käy noin hyvin kaupaksi
Hmm, AT&T:n järjestelmät kaatui kun iso määrä ihmisiä yritti tilata sen. Sama kävi Soneralle, vaikuttaa samalta vedätykseltä tai sitten Soneran palvelut ovat vielä huonommat kuin AT&T:n. Kokonaisuudessaan Soneran myynti oli arviolta 1000kpl, joten Soneran verkot varmaan toimii vanhalla 386:lla.
nipa

Oletko vähän yksinkertainen? Myynti oli 1000kpl koska puhelimia ei ollut enempää, mutta "tilausyrityksiä" oli niin paljon, että järjestelmät kaatuivat.
Matti Meikäläinen
Oletko vähän yksinkertainen? Myynti oli 1000kpl koska puhelimia ei ollut enempää, mutta "tilausyrityksiä" oli niin paljon, että järjestelmät kaatuivat.

Itse näkisin asian niin että jos antenniviasta huolimatta ostaa iPhone 4 puhelimen on siinä ostajan yksinkertaisuus taattua laatua.
osta rikkinäinen puhelin

Mistä lähtien antenni on ollut rikki? Tämähän on uusi antennin sijoitus paikka, jolla on heikkoutensa ja vahvuutensa. Tämä uusi sijoitus parantaa kuuluvuutta, mutta "antennagate:n" peittäminen heikentää kuuluvuutta. Vikaa ei siis ole. Antenni on vain sijoitettu puhelimen metalli kuoreen. On se niin vaikeaa ymmärtää. Vikaa oli käyttöjärjestelmässä, jos tietäisitte edes hieman. iOS 4.1 päivitys korjasi asian. Eli iOS 4.0 ja aikaisemmat näyttivät liika tolppia yhteydessä.
Vikaa vai ongelmaa, ongelmaa. Kaksi eri asiaa...
Applen laatua:

iMac kuva välkkyy....
iPhone 4 antennivika + "kenttäpalkin huijaus"
iPod lämpenee.....
iPad lämpenee.....
jatkakaa ken kehtoo...........
Hmm, AT&T:n järjestelmät kaatui kun iso määrä ihmisiä yritti tilata sen. Sama kävi Soneralle, vaikuttaa samalta vedätykseltä tai sitten Soneran palvelut ovat vielä huonommat kuin AT&T:n. Kokonaisuudessaan Soneran myynti oli arviolta 1000kpl, joten Soneran verkot varmaan toimii vanhalla 386:lla.

Eiköhän vika ole Windowsissa.

Oletko vähän yksinkertainen? Myynti oli 1000kpl koska puhelimia ei ollut enempää, mutta "tilausyrityksiä" oli niin paljon, että järjestelmät kaatuivat.

Itse näkisin asian niin että jos antenniviasta huolimatta ostaa iPhone 4 puhelimen on siinä ostajan yksinkertaisuus taattua laatua.

Vaikka siinä antennissakin on jotain vikaa niin silti kukaan ei ole saanut Suomessa puhelua katkeamaan. Jenkeissä se o yleistä AT&Tn takia, tutuilla katkeilee ihan tavallisilla puhelimilla. Ja iLuuri 4n saa palauttaa jos nyt niin pahasti se antenni siinä haittaa, saapahan ilmasen kumikortsun :D

Ja BTW, itse käytin DNAta 3kk ja puhelut katkeili JATKUVASTI ihan normaalilla Nokia luurilla. Vika oli siis verkossa ei puhelimissa sillä kun vaihdoin takas Soneralle niin onkelmat loppu
Teette herneestä kurpitsan
Applen laatua:

iMac kuva välkkyy....
iPhone 4 antennivika + "kenttäpalkin huijaus"
iPod lämpenee.....
iPad lämpenee.....

Täh?
Yhdessäkään firman 30 iMacissa ei "kuva välky", enkä edes ole kuullut moista.
iPhone 4 toimii hyvin, eikä siinä ole mitään antennivikaa. Se "huijaus" on korjattu jo ajat sitten.
iPod ei todellakaan lämpene.
iPadinikaan ei ole sen kummemmin lämmennyt.

En ymmärrä että mistä helvetistä sinä oikein puhut, mutta tuntuu, kuin yrittäisit keksiä mahdollisimman monta tekosyytä mollata Applea. Miksi? Onko peniksesi liian pieni?
ei voi ymmartaa
Ei koske mua. En ole Soneran "kytkyasiakas" enkä käytä Applen puhelimia.
ei ole, eikä tule puhelimeksi
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Karkauspäivä tuo Windows 8:n testiin

Markku Ulander / Lehtikuva

Microsoft päästää lataamaan maksuttoman version Windows 8 -käyttöjärjestelmästä 29. helmikuuta.

Applen televisiota voi ohjata käden liikkeellä

EPA

Huhut Applen kehittämästä televisiolaitteesta kiihtyvät. Puheentunnistaja Sirin lisäksi televisio tukee liikeohjausta.

Nokia-pomo: Puhelimet yhä suunniteltu Suomessa

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Nokian johtajan Niklas Savanderin mielestä yhtiön puhelimet ovat edelleen suurimmassa määrin suomalaisia tuotteita.

Dilbert – 9.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949