Google ei tee uutta puhelinta
Hakukoneyhtiö Googlella ei ole enää hinkua puhelinten valmistukseen. Älypuhelin Nexus One on jäämässä kertakokeiluksi.
– Puolitoista vuotta sitten ideana oli puskea puhelinten käyttöjärjestelmiä eteenpäin Nexus Onella. Se todella onnistuikin. Se onnistui niin hyvin, ettei meidän tarvitse tehdä toista puhelinta, Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt kertoi The Daily Telegraphin haastattelussa.
Puhelinmarkkinoilla Google vaikuttaa myymällä omaa käyttöjärjestelmäänsä Androidia. Google on tyytyväinen Androidin suosioon. Schmidt kertoi kesäkuun lopulla, että päivittäin otetaan käyttöön noin 160 000 Android-päätelaitetta. Vielä kuukautta aiemmin Schmidt puhui 65 000 laitteesta.
Markkinoilla Nexus Onesta povattiin kilpailijaa Applen iPhone-älypuhelimille. Schmidt kiistää, että Google yrittäisi kilpailla Applen kanssa laitemarkkinoilla.
– Me emme yritä lyödä Applea, emme toimi niin, Schmidt sanoo.
Schmidt lisää, ettei Google suunnittele kilpailevaa laitetta myöskään Applen iPadille.
Osasyynä vetäytymiseen puhelinmarkkinoilta saattaa olla Nexus Onen heikko menestys. Google ei ole julkaissut tarkkoja myyntilukuja, mutta tutkimusyhtiöiden mukaan puhelin on myynyt huonosti.






























Kommentit (10)
Kakka ei myy.
Vielä kun saat pystyisit perustelemaan sitä kakkuutta, ettei tuokin mielipide jää vain yhdeksi reunahuomautukseksi vessapaperin kulmaan.
Ainakin itsellä on tapana tuotteita arvostellessa, eli haukkuessa tai ylistäessä kertoa mikä siinä mättää, oli sitten kyse Nokian tai Applen phöönistä, tai vaikka Mitsun katumaasturista.
Itsellä ei ko. Nexusta ole, mutta kuulisin kyllä mielelläni sinun selvästi kokemuksesta kumpuavat kommenttisi aiheesta, niin seuraavia hankintoja tehdessäni voin taas punnita vaihtoehtoja entistä realistisemmin.