IPhonen keltaiset täplät katoavaisia?
Varhaiset Apple iPhone 4:n omistajat ovat saattaneet kohdata kellertäviä täpliä älypuhelimen näytön reunojen tietämillä. Niille on nyt mahdollinen – ja omistajia huojentava – selitys. Värjäytymät saattavat johtua liimasta, jota käytetään lasikerrosten kiinnittämiseen.
Arvion antoi Apple Insider -sivuston keskusteluun osallistunut henkilö. Puhelimen kova toimitustahti tarkoittaa, että liiman haihtumisprosessi näyttää olevan vielä kesken. Kirjoittaja sanoo tietävänsä asiasta, koska hän osallistui kyseisen liiman mainostamiseen Applelle.
Kirjoittajan mukaan keltaisuuden pitäisi kadota parissa päivässä etenkin, jos puhelinta pidetään päällä.
Ongelman mahdollisesta selityksestä raportoi verkkopalvelu Touch Review. Uutista kommentoinut käyttäjä kertoi, että keltaisuus todella hävisi parin päivän käytön jälkeen.
Apple neuvoo pitelemään
iPhone 4:ää oikein
Näyttöongelmien lisäksi jotkut käyttäjät ovat kertoneet huonosta signaalin vahvuudesta. Apple on tavallaan myöntänyt ongelman lausunnossa, jonka Gearlog on julkaissut.
– Mihinkä tahansa puhelimeen tarttuminen vaimentaa antennin suorituskykyä jonkin verran, toisten tarttumakohtien ollessa pahempia kuin muiden. Tämä on totta kaikissa langattomissa puhelimissa. Jos kärsit tästä iPhone 4:ssä, vältä pitelemästä sitä vasemmasta alareunasta niin, että metallisen raidan molemmat mustat reunukset peittyvät, Apple ohjeistaa.
Toinen vaihtoehto on ostaa lisäkuori puhelimeen.
Applen vastaus näyttää vahvistavan, että iPhone 4:n käyttäjillä on todellisia ongelmia kuuluvuudessa. Aikaisemmin oli oletettu, että kuuluuspalkkien väheneminen puhelimen näytöllä olisi ohjelmallinen virhe, jolla ei olisi mitään tekemistä todellisen kuuluvuuden kanssa.
"Suurin"
julkaisu
IPhone 4:n myynti alkoi torstaina. Puhelin myytiin nopeasti loppuun ympäri Yhdysvaltoja, ja Piper Jaffrayn analyytikko Gene Munster veikkaa 1–1,5 miljoonan kappaleen menekkiä lauantaihin mennessä.
USA Today -lehdelle puhunut Munster arvioi, että kaupat saavat iPhone 4:n saatavuuden kuntoon noin kuukauden päästä. Hänen mukaansa puhelimen aloitus on "suurin", mitä hän on koskaan nähnyt kuluttajalaitteiden kohdalla.
Apple on siirtänyt iPhone 4:n julkaisua Euroopassa heinäkuun puoliväliin. Suomen aikataulusta ei ole tietoa.

Kommentit (44)
Jos jollain tavallisella valmistajalla, siis ei jumalallista alkuperää olevalla, on puutteita tai ongelmia tuotteissa, tuotetta kritisoidaan avoimesti ja sen puutteet ja ongelmat yleensä myönnetään. Apple on tässä täydellinen poikkeus.
En ole välillä tietänyt pitäisikö minun itkeä vai nauraa Applen ja sen fanittajien jutuille mutta taitaa olla parasta vain katsella sivusta huvittuneena tuota menoa.

Anna kun setä selittää.
Apple on täydellinen poikkeus. Sen tekemisen asenne ja sillä tehdyt tuotteet ovat lunastaneet poikkeuksellisen korkeat odotukset kerta toisensa jälkeen. Se, että uutuusmallissa on lastentauteja ei haittaa koska sellaisenaankin - vikoineen päivineen - ne ovat järjestään kokemuksena valovuosia kilpailijoitaan edellä.
Lisäksi Applessa on se hyvä puoli, että se korjaa viat. Voi kestää aikaa, mutta ne korjataan. Silloin sitä jaksaa jotakin muutoin ärsyttävää vikaa sietää.
Kilpailijat, kuten Microsoft tai Nokia vuorostaan työntävät tuutista puolihuolimatonsa silkkoa vuodesta toiseen ja jättävät ilmeisetkin viat ja puutteet paikkaamatta (ylimielisyyttään).
Kun kuluttajat ovat tarpeeksi monta kertaa on pettynyeet kehityksen olemattomuuteen ja keskinkertaisuuteen, on erittäin virkistävää kun markkinoilla on Apple joka tekee huippulaatua -tai ainakin pyrkii siihen.
Apple korjaa viat. Nokia kertoo kuinka kehittyvillä markkinoilla immeiset kakkimajoissaan eivät kaipaa mitään hienoa.
Lopputuloksen voitkin arvata...
Sinällään itselläni ei ole mitään Applen politiikkoja vastaan, mutta Applelta myös puuttuu se tietty nöyryys, joka Nokialla ja Microsoftilla ja muilla virheineen on. Apple ei ole vielä kertaakaan missään sanonut, että he tekivät mokan tai virhearvion jossain kohdassa, vaan jos jotain puuttuu tai jokin ei toimi niin kuin hypetettiin sitä kutsutaan ominaisuudeksi tai jos se hävittää jonkin muissa olevan ominaisuuden, niin se ominaisuus oli alun alkaenkin turha. Lisäksi Apple ei ole muistaakseni ikinä sanonut, että heidän raudassaan olisi vikaa, tästä hyvänä esimerkkinä iPadin varhaiset WLAN-ongelmat ja yhdessä vaiheessa olleet iMacin näytön vilkkumiset, jotka lopulta korjautuivat kun Apple ole tehnyt 2-3 firmware päivitystä ja toimittanut huoltofirmoille toisen malliset näytöt ja silti kerrottiin, että vika korjaantui päivityksillä, vaikka ainakin itsellä se korjaantui vasta takuuhuollon jälkeen.
Tosin Apple on aina korjannut vikansa, tosin viimeistään seuraavassa mallissa ja siltikään ei myönnetä, että ekassa mallissa oli vika.

Onko sen väliä mitä sanotaan, kun teot puhuvat puolestaan?
Minua ei ainakaan kiinnosta kuunnella ruikutusta ja käsienvääntelyä jos mitään ei kuitenkaan tapahdu edes 10 vuodessa.
Vastaavasti on aivan yhdentekevää myönnetäänkö viat vai, ei jos ne korjataan säädyllisessä ajassa.
Siksi siirryin Applen iMacciin 2007 ja iPhoneen vuotta myöhemmin (kun sen lapsentaudit oli korjattu). Vastaavasti pettymykset Nokiaan ja Microsoftin ikuiseen räpeltämiseen ja käsien vääntelyyn on siitä pitäen aiheuttanut lähinnä säälinsekaista inhotusta...
Kuten moniajo, mms-viestit ja 3G? Aika kauan näitä kaikkia on saanut Applen tuotteisiin odotella kilpaileviin tuotteisiin nähden...
siis mitä ihmettä tekee MATKAPUHELIMELLA josta häviää kuuluvuus kun sen ottaa käteen?? Toimis varmaan paremmin pöytäpuhelimena.. tai no siihenkin tarkotukseen se on varmaan melko huono laite.. noh onhan sillä varmaan kiva pelata pelejä ja ladata kaiken maailman pierusovelluksia millä voikin sit leikkiä kun puhelut katkeaa.
No kauankohan noita iphonen kuuluvuus ongelmien korjauksia pitää odotella että säädyllinen aika menis umpeen?
Ja mitenköhän noi mahdetaan korjata? Taitaa "korjaukseksi" jäädä ihan toi yllä mainittu, tartu puhelimeesi eri tavalla, ohjeistus.