Nokian ja Intelin yhteistyö avaa tablet-ovia, iSuppli arvioi

Tutkimusyhtiö iSupplin arvion mukaan tablet-koneiden markkinat moninkertaistuvat tänä vuonna 11 miljoonaan kappaleeseen.
Kyseessä on hieman optimistisempi arvio kuin tutkimusyhtiö IDC:llä, joka arvioi etenkin mediapainotteisten tablet-koneiden markkinoiden paisuvan 7,6 miljoonaan kappaleeseen.
Suurimman osan kasvusta tuo it-yhtiö Applen paljon huomiota saanut iPad-laite. Ensi vuonna markkinoiden ennakoidaan kuitenkin kasvavan entisestään, kun kilpailu tuotekategoriassa kasvaa.
Tutkimusyhtiön mukaan it-jätti Hewlett-Packardin päätös ostaa älypuhelinvalmistaja Palm antaa firmalle mahdollisuuden kehittää webOS-mobiilialustaan pohjautuvia tablet-koneita.
Laakereillaan lepäämään eivät jää myöskään edullisista minikannettavistaan kuuluisat taiwanilaiset valmistajat, iSuppli arvioi tiedotteessaan.
MeeGo menee
tablettiin
Unohtaa ei sovi puolijohdejätti Intelin ja maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan Nokian yhteistyötä, iSuppli muistuttaa.
Alkuvuodesta esitellyn yhteistyön tuloksena syntyvän MeeGo-mobiilialustan on arveltu soveltuvan älypuhelinten ohella myös laitteisiin, joissa on isompi näyttö.
Helmikuussa tutkimusyhtiö Strategy Analyticsin langattomien laitteiden tutkimusta johtava analyytikko Neil Mawston arvioi Moblin- ja Maemo-alustojen yhdistämisen parantavan Nokian asemaa isommilla näytöillä varustetuissa laitteissa, kuten nettipäätelaitteissa ja minikannettavissa.
– Moblin on kilpailukykyinen näissä laitteissa, ja se voi auttaa Nokiaa valtaamaan alaa, Mawston kommentoi Taloussanomille.
Tammikuussa Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi näkevänsä markkinoilla kysyntää uusille tablet-tyyppisille laitteille. Hän ei kuitenkaan tarkentanut, milloin yhtiö mahdollisesti julkistaisi tällaisia laitteita.
Ensimmäiset MeeGo-alustaa käyttävät tablet-koneet nähtiin kesäkuussa Taiwanissa pidetyillä Computex-messuilla.
































Kommentit (2)