Armeijan tiedustelija pidätettiin Wikileaks-vuodoista
Yhdysvaltojen armeijan viranomaiset ovat pidättäneet Irakissa tiedusteluyksikössä Bradley Manningin epäiltynä salaisten videoiden ja tietojen vuotamisesta Wikileaks-ilmiantosivustolle.
Wired-verkkolehden mukaan Manningin epäillään vuotaneen muun muassa armeijan helikopterien kuvaamaan videon, jossa useat aseettomat siviilit ja muun muassa kaksi BBC:n toimittajaa saavat surmansa helikopterien hyökkäyksessä.
Wikileaks julkaisi videon huhtikuun alussa.
Manningin epäillään vuotaneen Wikileaks-palvelulle myös videota Yhdysvaltojen viime vuonna tekemästä ilmaiskusta Afganistanilaiseen Garanin kylään, jossa kuoli kymmeniä siviilejä.
Manning kertoi paljastuksistaan entiselle hakkerille Adrian Lamolle, jonka kanssa hän oli yhteydessä sähköpostin ja pikaviestikeskustelun kautta.
Lamo päätti paljastaa Manningin viranomaisille, kun tämä kertoi vuotaneensa Wikileaksille myös 260 000 viestiä, jotka oli kopioitu Yhdysvaltojen lähetystöjen käyttämästä salatusta verkosta. Manningin mukaan viestit paljastivat lähes rikollisia poliittisia sopimuksia.
Lamon mukaan tiedot olisivat paljastuessaan voineet vaarantaa ihmishenkiä, joten hän luovutti Manningin sähköpostit ja pikaviestit viranomaisille.
Ilmiantosivusto Wikileaks on paljastanut useita väärinkäytöksiä ja luottamuksellisia raportteja, jotka palvelu on saanut salaisilta tietolähteiltään.































Kommentit (6)
Eli huom LÄHES, eli ei siis kuitenkaan rikollisia, Eli mikä niiden vuotamisen pointti oli?
Yhtälailla, jos joku ajaa lähes ylinopeutta, niin ei siitä voi antaa sakkoja koska sillon ei ajeta ylinopeutta vaan laillisissa rajoissa.
Yksittäisen ihmisen mielipiteellä ei varsinaisesti ole merkitystä tollasissa asioissa vaan se painaa onko lakia rikottu vai ei. Jos sanotaan, että lähes rikkoi lakia, niin sehän tarkottaa ettei mitään laitonta tapahtunut.