FT: Foxconnin palkankorotukset voivat nostaa hintoja
Esimerkiksi Applelle, Dellille, Sonylle ja Nokialle alihankintana laitteita valmistava Foxconn vaatii, että myös sen asiakkaat maksavat osan työntekijöiden palkankorotuksista.
Foxconnin omistava taiwanilainen Hon Hai Precision Industry -yhtiö kommentoi, ettei kustannusten tarkemmasta jakautumisesta ole vielä selvyyttä, mutta kansainvälisen ravintoketjun on tullut aika vastata ongelmista, kertoo sanomalehti Financial Times.
Kiinalaiset laitevalmistajat ovat aloittamassa neuvottelut asiakkaidensa kanssa ensi vuoden alihankintasopimuksista.
Foxconn ilmoitti viime viikolla nostavansa työntekijöidensä palkkoja 30 prosenttia, kun yhtiön Kiinassa Shenzhenin kaupungissa sijaitsevalla tehtaalla tehdyt useat itsemurhat saivat kansainvälistä huomiota. Tehtaalla on tämän vuoden aikana tapahtunut kymmenen itsemurhaa, joiden syyksi on epäilty tehtaan rankkoja työoloja.
Heinäkuun alussa voimaan tulevan palkankorotuksen lisäksi Foxconn kertoi antavansa lokakuun alussa 66 prosentin palkankorotuksen sellaisille työntekijöille, jotka saavuttavat tietyt suoritusvaatimukset kolmen kuukauden arviointikauden aikana. Tämä korotus nostaa työntekijöiden kuukausipalkan noin 245 euroon.































Kommentit (6)
Se ei kuulkaa ole tilaajan asia jos työntekijät vetävät ranteet auki tai loikkivat katolta, vaan jos tulee ogelmia ja lisäkuluja, niin se on ihan sopimusvalmistajan oma asia.
Jos sitten kulut nousee, niin sopimusvalmistaja voi esittää korkeampaa hintaa seuraavan tilauksen yhteydessä, mutta ei sitä ennen. Sitten katsotaan jos löytyisi joku toinen hikipaja, jossa työntekijät vielä hypi katolta ja jos sellainen löytyy niin sitten tilataan siltä.
Kun siellä itsareita tulee, niin seuraava tilaus viedään taas muualle.
Mitä te oikein luulette? Kyllä firma voi olla humaani ja huolestunut PR:ssä, mutta kukaan ei ota edes sitä yhtä miljoonaa takkiin jos ei ole pakko ja tässä ei ole tilaajalla mitään pakkoa.
Liikeyritysten ainoa olemassaolon syy on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa omistajilleen ja tässä Kiina auttaa toistaiseksi. Kun sillä alkaa tulla vaatimuksia muusta kuin ojapalkasta ja työoloista, niin sitten orjat haetaan seuraavaksi Afrikasta.
Jos halutaan korottaa palkkoja 50% niin uskon että Apple on ensimmäisten joukossa hyväksymässä tuon palkankorotuksen (siis tuon muutaman viikon takaiseen palkkatasoon, ei Applen 30% palkankorotuksen päälle). Ei ne työntekijäkulut kuitenkaan mitää isoa hintaeroa tee tuotteen lopulliseen hintaan.
Tämä todistanee sen että palkkoja nostettiin, koska nämä itsarit tehtiin juuri tällä Applen tuotantolinjalla.
Palkankorotuksen joutuu maksamaan Foxconn omasta katteestaan, hehän tuotannosta vastaavat.
Mitä todennäköisimmin Apple on siis sanonut että laittakaahan asia kuntoon tuotantolinjoillane tai vaihdamme sopimusvalmistajaa.
Loppu on sitten PR:ää. "We care blaa blaa", samaan tapaan kuin "Do No Evil". Apple sen enempää kuin mikään yritys ei anna kymmeniä miljoonia pois, jos ei ole pakko. Et sinäkään antaisi.
Viiden vuoden päästä iPhonet tehdään Afrikassa, koska Kiina on liian kallis maa ja palkkakulut ovat nousseet siellä liian korkeiksi.
http://m.digitoday.fi/?page=showSingleNews&newsID=20107505&c=mobile&rss=mob
Itsemurhien piinaama Foxconn korottaa palkkoja:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/06/itsemurhien_piinaama_foxconn_korottaa_palkkoja_1740138.html?origin=rss