Facebookiin pääsee taas Pakistanissa
Pakistanilaiset Facebook-käyttäjät pääsevät taas painelemaan tykkää-nappia mielin määrin, uutispalvelu IDG kertoo. Facebook palasi näkyville internetiin puolentoista viikon tauon jälkeen.
Pääsy Facebookiin estettiin Pakistanissa, koska maa pahastui Muhammedia solvaavasta sisällöstä. Maassa osoitettiin kaduilla mieltä Facebookissa järjestettyä Piirrä Muhammed -päivää vastaan.
Myös satoja muita verkko-osoitteita, mukana videopalvelu YouTube, sammutettiin. YouTube palautettiin osittain jo viime viikolla.
Oli etukäteen ennakoitu, että Facebook-sulku päättyy toukokuun lopussa. IDG:n mukaan oikeuden päätöksen taustalla oli kuitenkin se, että Facebook suostui estämään pääsyn Piirrä Muhammed -sivulle ja pyysi anteeksi.
Facebook joutui sunnuntaina kielletyksi väestöltään samaa suuruusluokkaa olevassa naapurimaassa Bangladeshissa – sielläkin loukkaavana pidetyn Muhammed-aiheisen sisällön vuoksi.






























