Foxconn nostaa palkkoja itsemurhien keskellä

Bloomberg News
Foxconn nostaa palkkoja itsemurhien keskellä
Maailman suurimman kännyköiden sopimusvalmistajan Foxconnin omistava Hon Hai Precision Industry -konserni saattaa nostaa palkkojaan jopa viidenneksellä Kiinassa. Hon Hai on joutunut viime viikkoina kielteiseen julkisuuteen yhtiön Shenzenin tehtaalla tapahtuneiden itsemurhien takia.
Bloomberg
28.5.2010 10:01
Kommentit 6

Hon Hain lehdistöedustaja Edmund Ding kertoi, että yhtiö suunnittelee toimeenpanevansa suunnitelman pian. Ding kieltäytyi erittelemästä syitä palkkojen korotukselle.

– Korotus vaikuttaa melko isolta, kun sitä vertaa siihen, miten monet muut kiinalaiset yhtiöt palkitsevat työntekijöitään, joten korotus voi liittyä viimeaikaisiin tapahtumiin, arvioi analyytikko Jenny Lai finanssiyhtiö CLSA:sta.

Yhdysvaltalaispankki Citigroup arvioi korotuksen maksavan yhtiölle noin 2,7 miljardia Taiwanin dollaria eli noin 84 miljoonan Yhdysvaltain dollaria.

Ainakin kymmenen Foxconnin työntekijää on päätynyt tämän vuoden puolella itsemurhaan. Puolet tapauksista on ajoittunut toukokuulle.

Tapahtumien johdosta Hon Hain hallituksen puheenjohtaja Terry Gou on palkannut yhtiöön ulkopuolisia neuvonantajia, asennuttanut turvaverkkoja tehdasalueelle ja kierrättänyt mediaa toimipisteissä.

Shenzenin poliisi, paikalliset ammattiyhdistykset ja osa Foxconnin asiakkaista on ilmoittaneet tutkivansa työskentelyolosuhteita yhtiön tehtailla kuolemantapausten takia. Foxconn on tehnyt alihankintaa muun muassa Applelle, Nokialle, Hewlett-Packardille ja Sonylle.

Lisää Aiheesta
UutinenUusi kuolemantapaus iPhone-tehtaalla (25.5.2010 15:01)
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
Eli nousiko päiväpalkka nyt sitten dollarilla vai kahdella?
Huono 0
Eli nousiko päiväpalkka nyt sitten dollarilla vai kahdella?

Taitaa jäädä palkankorotus siihen dollariin, jos $100 kuukaudessa on peruspalkka. Vaikka onkin tuo länsimaisittain sairas duunipaikka niin kiinalaisittain se on "loistava"; "hyvät" edut ja palkka. Näitä käyttäen mahdollistamme halvan kulutuselektroniikan meille - harva miettii mitä sen eteen on tehty, jotta läppärin saa parilla sadalla eurolla (josta suuri osa on vielä erilaisia lisenssikuluja).

Luultavasti suurin syy miksi ko. firma on joutunut kiinassa silmätikuksi (toki aiheestakin) on yrityksen taiwanilaisuus. Tuskin mannerkiinalaisetkaan elektroniikkavalmistajat pärjäisivät kovinkaan kehuttavasti työolosuhteissa edes foxconniin verrattuna.
kepu
Huono 0
Nonni, nyt voi lähtee tyylillä kun on rahaa.
.
Huono 2
Taitaa jäädä palkankorotus siihen dollariin, jos $100 kuukaudessa on peruspalkka.

100$ palkalla 1/5 korotus on 20$

Anyway... Itse olen täysin tietoinen siitä, kuinka halvalla ja kuinka huonoissa olosuhteissa osa maailman työvoimasta työskentelee. Koska maailma on tehnyt minusta osaksi pessimistin ja sadistin, en todellakaan välitä näiden ihmisten kärsimyksistä. Ainoa keino tässä typerässä maailmassa muuttaa asioita on raha. Täten ainoat joilla on valtaa ovat yritykset.
Huono 0
100$ palkalla 1/5 korotus on 20$
ja $20/~25 on alle dollari. Siis $100 on kuukausipalkka ja 6pv viikossa duunia niin päiväpalkan korotuksekseksi ei jää kovinkaan kummoista.
kepu
Huono 0
Anyway... Itse olen täysin tietoinen siitä, kuinka halvalla ja kuinka huonoissa olosuhteissa osa maailman työvoimasta työskentelee. Koska maailma on tehnyt minusta osaksi pessimistin ja sadistin, en todellakaan välitä näiden ihmisten kärsimyksistä. Ainoa keino tässä typerässä maailmassa muuttaa asioita on raha. Täten ainoat joilla on valtaa ovat yritykset.

Eipäs kun valta o sinulle. Tai konkreettisesti meillä kaikilla, jotka ostavat mahdollisimman halpoja tuotteita selvittämättä missä ne on valmistettu. Valta on jokaisella kuluttajalla, koska meidän taskussa on se suuryritysten raha !
Valta on kuluttajilla
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949