Uusi kuolemantapaus iPhone-tehtaalla
Korkeasta rakennuksesta pudonnut työntekijä kuoli Foxconnin elektroniikkatehtaalla Kiinassa. Vastaavia kuolemantapauksia on ollut tehtaalla jo kahdeksan aikaisemmin tänä vuonna.
Tehdasta on syytetty huonoista työoloista. BBC:n mukaan on myös mahdollista, että tehtaalla on syntynyt jonkinlainen itsemurharyhmä nuorten keskuudessa. Uusinta putoamista ei ole vielä vahvistettu itsemurhaksi.
Foxconnin tehdas valmistaa muun muassa iPhoneja. Tehdas tekee alihankintaa Applen lisäksi muun muassa Dellille ja Hewlett-Packardille. Tehdas työllistää noin 420 000 työntekijää. Työntekijämäärään suhteutettuna itsemurhat eivät eivät välttämättä poikkea normaalista määrästä. Tehdas on toisaalta estänyt 30 muuta työntekijää hyppäämästä katoilta kolmen viikon aikana tänä vuonna.
Toimittaja
paljasti
Tehtaan karuja oloja selvitti sisään soluttautunut toimittaja. Hänen mukaansa "työntekijät olivat kateellisia työpaikoista, joissa voi esimerkiksi ottaa sairauslomaa tapaturman sattuessa".
Foxconn on torjunut syytökset, mutta on alkanut soittaa musiikkia kokoonpanolinjoilla. Muita parannuksia on luvassa.
Kiinalaisten elektroniikkatehtaiden työolot ovat olleet laajemminkin puntarissa. Esimerkiksi aiemmin keväällä muun muassa Microsoftin käyttämä tehdas leimattiin tutkimuksessa pahimman luokan hikipajaksi. Tehdas on kiistänyt esitettyjä väitteitä.

































Kommentit (31)
Toisaalta ymmärrän hyvin sen kurin mikä Foxxconilla on, jos länsimaisilta menee hermot paikallisten pahvipäitten kanssa, niin he lähtevät takaisin kotiin. Taiwanilaisilla jotka tuotakin firmaa pyörittävät ei ole muuta vaihtoehtoa,
Nokian puhelin julkaistaan keskiviikkona -> Applen alihankkijan tehdas muuttuu Applen tehtaaksi...
Sensaatiosanomat tämäkin portaali.
Nyt se pää pois sieltä...no tiedätte itse mistä
Uutisesta ei kuitenkaan suoraan ilmene, että kyseessä on tehdas, jossa valmistetaan ipuhelimia. Tosin eipä Nokiakaan mitenkään liity tähän.
Apple ja Nokia auditoivat yrityksen ennen sen hyväksymistä? Uskon niin.
Miksi tsekkaus tehdään? Ehkä siksi että yrityksen tulisi noudattaa hyviä tuotantotapoja sekä eettisesti hyväksyttyjä keinoja(inhimmillisyys yms.).
Jos alihankkija ei noudata noita niin on se aivan sama onko rike tapahtunut minkä isännän linjalla, yritys on kuitenkin sama...eli sanktioita olisi käytettävä kuten maailmankaupassa Irania kohtaan. Jos ei homma parane niin ei ole businestä.
Joku vika tuntuu ihmisyyden kunnioituksessa olevan jos lähes 40 yrittää hypätä tai hyppää alas tehtaan katolta. Kysymys on suuren firman yhdestä tehtaasta ? Jos noin niin ei yhdessä tehtaassa voi olla 400 000 työntekijää...ehkä 10 000 on lähempänä ? Jos suhteuttaa tuon 10 000 ja 40 itsemurhayritystä niin tulee korkea suhdeluku.
Muuten...miksi muilla yrityksillä ei ole samaa ongelmaa? Vai onko?
Jos ei ole niin silloin ko. yritys saa katsoa peiliin tarkasti arvioidessaan topimintaperiaatteitaan.