Lindén siunasi kiistellyt taajuusmaksut – antaa lisäaikaa

Vesa Moilanen / Lehtikuva
Lindén siunasi kiistellyt taajuusmaksut – antaa lisäaikaa
Viestintäministeri Suvi Lindén hyväksyi esitetyt muutokset televisioyhtiöiden ja teleoperaattorien taajuusmaksuihin viime viikolla. Ministeri antaa kuitenkin lisää aikaa siirtymään.
Tuomas Linnake
18.5.2010 21:59
Kommentit 1

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi Suvi Lindénin (kok.) taajuusmaksupäätöksestä tiistaina. Hän hyväksyi työryhmän esityksen, jonka mukaan televisiotoimijoiden maksuosuus nousee arviolta 2,1 miljoonaan euroon vuodessa nykyisestä noin 54 000 eurosta.

Teleyhtiöiden taajuusmaksut alenevat nykyisestä noin 5,2 miljoonasta eurosta noin 3,3 miljoonaan euroon, kuten työryhmä oli esittänyt.

Muutokset taajuusmaksuihin ovat saaneet aikaan kiivasta keskustelua. Televisioyhtiöiden on vaikea niellä suurta korotusta, koska niiden on pitänyt kuluttaa rahaa kaupallisesti kannattamattomien syrjäseutujen kattamiseen.

Taustalla on kuitenkin sekava ja epäreiluksi katsottu tilanne, jossa maksujen määräytyminen oli monimutkaista ja sisälsi useita erilaisia kertoimia. Ministeriön työryhmä on korostanut, että "vaikka Suomen taajuusmaksut kuusinkertaistettaisiin, maksut olisivat silti määrältään pienemmät kuin samankokoisessa Irlannissa".

Sen verran Lindén viilaa työryhmän kannanottoa, että hän antaa lisää siirtymäaikaa. Televisio- ja matkapuhelinoperaattoreiden maksut alkavat muuttua asteittain vuoden 2012 alusta, ja muutos on täysimääräisesti voimassa vuoden 2016 alussa. Työryhmä oli esittänyt, että maksut tulisivat täysimääräisinä voimaan vuoden 2014 alussa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Onko Suvilla joku laskelma Euron odotetusta inflaatiosta vai mistä on kyse.

hmm
on se jännä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949