Yksi kopla hallitsi phishingiä

Niko Jylhä
Yksi kopla hallitsi phishingiä
Yksi ainoa rikollisliiga vastasi kahdesta kolmanneksesta phishing-hyökkäyksiä, jotka havaittiin viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Tuomas Linnake
14.5.2010 16:38
Kommentit 5

Anti-Phishing Working Group julkaisi uuden tutkimuksensa (pdf) tietojen kalastelusta internetissä eli phishingistä.

Kävi ilmi, että Avalanche-nimellä kutsuttu rikollisryhmä suoritti yksinään 66 prosenttia viime vuoden jälkipuolella havaituista hyökkäyksistä. Lisäksi Avalanche oli syy siihen, että phishing-hyökkäykset kokonaisuudessaan kasvoivat.

Liiga iski onnistuneesti muun muassa useisiin pankkeihin ja verkkopalvelujen tarjoajiin.

– Avalanchen vaikutus oli ennenkuulumaton. Pankkien ja yksittäisten internetin käyttäjien tappiot olivat järkyttävät, tutkimuksen tekijöihin lukeutuva Greg Aaron korostaa tiedotteessa. Kopla yhdisti huijauksiinsa edistyneiden haittaohjelmien jakelun.

Avalanchen toiminnalla oli myös itseään tuhoava vaikutus, APWG:n raportti arvioi. Seurauksena hyvikset onnistuivat kehittämään entistä tehokkaampia suojautumiskeinoja phishingiä vastaan. Lisäksi marraskuussa aloitettu vastaisku on vähentänyt Avalanchen hyökkäyksiä viime päiviin asti.

APWG on usean organisaation yhteenliittymä tietojen kalasteluongelman rajoittamiseksi. Toimintaa tukevat muun muassa Microsoft, VeriSign, Visa, F-Secure, AT&T, Symantec ja Telefonica.

Aikaisemmin tänä vuonna APWG varoitti phishingin entistä kohdennetummasta luonteesta. Samalla se huomautti, että mikään brändi ei ole enää turvassa verkkopetoksia varten tehdyiltä väärennöksiltä.

Lisää Aiheesta
UutinenIp-huijaukset innostavat rikollisia (27.5.2010 16:31)
UutinenRoskaposti sen kertoo: Talous nousee (28.4.2010 12:45)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
"Seurauksena hyvikset onnistuivat kehittämään entistä tehokkaampia suojautumiskeinoja phishingiä vastaan." Hyvikset? Onko toimittajan mielestä asia jonkinsortin hauska rosvo- ja pollarileikki? Hyvikset vastaan pahikset?
Loki
Huono 0
Jos pariksi vuodeksi joutuu vankilaan, niin tili on silti melkoinen. Satoja miljoonia epäilisin.
Huono 4
Se on nykynuoriso, joka ei taida enää suomenkieltä. Kohta uutiset ovat tyyliin: 'V**** ku se saa**** teki v****, niinku, tiäx sä niinku, v****'.
Huono 0
Se on nykynuoriso, joka ei taida enää suomenkieltä.

Suomen kieli kirjoitetaan erikseen.

Kielipoliisi
Huono 1
Aika tarkasti on mitattu, että 66% hyökkäyksistä oli näiden tekosia. Siis ei esimerkiksi 65% tai 67%.
tarkka homma
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949