Yliopisto hylkäsi Googlen sähköpostin
University of California-Davis hylkää Googlen Gmailin kokeilujakson päätteeksi, InformationWeek kertoo. It-johto ilmoitti päätöksestään yliopiston henkilöstölle huhtikuun lopussa. Syynä on, ettei yliopistossa uskottu Googlen kykyyn turvata sähköpostiviestien yksityisyys.
Googlen sähköposti on saanut kuraa päällensä viime aikoina. Yliopisto ei käyttänyt Gmailiin liitettyä Buzz-palvelua, mutta viittasi sen tietoturvaongelmiin kirjeessään.
Ilmeisesti Googlen hiljattaiset vakuuttelut palvelujensa turvaamisesta eivät riittäneet yliopistolle. University of California-Davis kertoo monien yliopistossa olleen huolissaan, että tarvittavat suojat eivät ole olemassa, eivätkä ole tulossa lähiaikoina.
Ristiriitainen
vaihtoehto
Google Apps -sovelluskokoelmaan kuuluva Gmail oli määrä tuoda kaikkiaan 30 000 työntekijän ja opiskelijan työkaluksi halki suuren yliopiston. Yliopisto korosti päätöksensä poikkeuksellisuutta. Sen mukaan on paljon oppilaitoksia, jotka ovat tuomassa Gmailin oppilailleen ja työntekijöilleen.
Uutispalvelu ZDNet huomioi samalla, että Microsoftin vastaava palvelu Live@edu, joka sisältää muun muassa Hotmailin, on monien organisaatioiden valinta Google Appsin sijaan.
Live@edu otettiin Suomessa ristiriitaisesti vastaan, kun Microsoftin Bill Gates ilmoitti lahjastaan pääministeri Matti Vanhaselle vuoden 2008 alussa.

































Kommentit (12)
Minkä takia? Koska MS on iso paha susi? Vaikka Google vakoilee 100 kertaa enemmän kuin MS koskaan?
Et siis ole perverssi opettaja joka tykkää katsella oppilaiden iltatoimia.
Tuskin kuukeli niin kauheasti mieltänsä pahoittaa, tuskin kauheasti olivat ratkaisusta maksamassa.
Tuskin kuukeli niin kauheasti mieltänsä pahoittaa, tuskin kauheasti olivat ratkaisusta maksamassa.
Nimenomaan, MS maksaa kouluille enemmän pitääkseen vaihtoehtoiset tekniikat pois. Joku oppilashan saattaa huomata jotain muutakin kuin MS:n maailman.
Tuokin mitätön uutinen on Microsoftin propagandaosaston käsialaa. Kuuluu sarjaan "Googlen ja Applen vastainen propagandahyökkäys faktoista piittaamatta".
MS:n olisi korkea aika keskittyä tuotekehitykseen, eikä parempiensa mollaamiseen.
mutta siinä meni 30 000 mainoksenkatselijaa, jolle olisi voinut kohdentaa vaikka halpoja tutkintoja suoraan verkkokaupasta
Haha.
Ai niinku tämän FSF:n? Varsinainen tuotekehityksen edelläkävijä. Haha.