Hyökkäys Googleen alkoi Microsoft Messenger -viestistä
Googlea vastaan joulukuussa tehdyn hyökkäyksen yksityiskohdat ovat tähän asti pysyneet salassa.
Paljastuneiden tietojen perusteella hyökkäys kohdistui varsinkin Gaia-järjestelmään, jolla hallinnoidaan Googlen palveluiden käyttäjätunnuksia ja salasanoja.
Hyökkäys alkoi Googlen Kiinassa työskentelevälle työntekijälle Microsoft Messenger -palvelulla lähetetyllä pikaviestillä. Pikaviestissä ollut linkki johti saastuneelle verkkosivustolle, josta tarttunut haittaohjelma antoi hyökääjille pääsyn työntekijän tietokoneelle ja sitä kautta Googlen ohjelmistokehittäjien verkostoon.
Hyökkäyksen tutkimuksesta perillä oleva henkilö on paljastanut The New York Times -sanomalehdelle, että hyökkääjä ei ilmeisesti varastanut salasanoja, mutta Google alkoi nopeasti muuttaa järjestelmän suojauksia parantaakseen tietoturvaa.
Riippumattomien asiantuntijoiden mukaan hyökkääjät ovat kuitenkin saattaneet löytää Googlen salasanajärjestelmästä heikkouksia, joita Googlella ei tiedetä.
Useisiin yrityksiin kohdistunut Aurora-hyökkäys on kiristänyt Yhdysvaltojen ja Kiinan välejä, sillä Google ja Yhdysvaltojen johto ovat epäilleet Kiinan valtion olevan hyökkäyksen takana.
Google on sulkenut Kiinassa sijaitsevat palvelimensa ja jatkaa toimintaa Hong Kongissa.
































Kommentit (3)
Mitä he tietävät mitä me emme tiedä?
Muutenkin tympii kaikkien blokkereiden asennus ja ylläpito..
Mainokset käyttäytyy ku virukset ja osa niistä onkin
Uudemmat selaimet panostaa vaan mainoksien lisäämiseen ja yksityisyyden rikkomiseen
3.1 wintoosa käyttöön (en mollaa linukkaa ym)