Fonectan katunäkymät uuteen tutkintaan

Google
Fonectan katunäkymät uuteen tutkintaan
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio harkitsee kolmen suositun katunäkymäpalvelun viemistä tietosuojalautakunnan tutkittavaksi. Tietosuojavaltuutetun toimisto teki päätöksen Fonectan palvelun viemisestä lautakuntaan tänään perjantaina. Muiden osalta päätöstä harkitaan.
Aleksi Moisio
16.4.2010 14:24 (päivitetty 16:02)
Kommentit 9

– Joudumme kääntymään asiassa lautakunnan puoleen, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sanoo Taloussanomille.

Aarnio haluaa, että tietosuojalautakunta selvittää käsitteleekö Fonecta palvelussaan henkilötietoja. Aarnion mukaan näin on, mutta Fonecta on toista mieltä.

01:14Osake
Kurssi nousussa
%

Aarnion mukaan tietosuojavaltuutetun toimiston valmistelee parhaillaan kirjallista esitystä asiasta oikeusministeriön alaisuudessa toimivalle lautakunnalle.

– Lautakunnan käsittelyaika oli jossain vaiheessa neljä kuukautta, Aarnio sanoo.

Aarnio kertoo myös harkitsevansa kolmen suositun katunäkymäpalvelun – Googlen, Eniron ja Fonecta – viemistä lautakuntaan oikeusperusteen tutkimista varten. Oikeusperusteen selvittämisen osalta lopulta päätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.

Tietosuojavaltuutetun mukaan Googlen, Eniron ja Fonectan katunäkymäpalveluissa käsitellään henkilötietoja. Aarnion näkemyksen mukaan tällaisia ovat palveluihin mahdollisesti päätyneet kuvat, joissa esiintyvät henkilöt voidaan tunnistaa.

Henkilötietojen käsittely taas edellyttää oikeusperustetta eli oikeudellisesti merkittävää syytä. Oikeusperusteen olemassaolosta voi päättää puolestaan vain lautakunta.

Tällöin lautakunta tutkisi Googlen, Eniron ja Fonectan palvelut sekä sen, miten yhtiöt oikeuttavat henkilötietojen käsittelyn.

Tutkimusten perusteella lautakunta voisi myöntää palveluille luvan toimintaan, määrätä ne hankkimaan pätevät perusteet henkilötietojen käsittelyyn tai asettaa ehtoja lupien saannille.

Kiistaa toimivallasta
ja oikeusperusteista

Hakukonejätti Google ja hakuyhtiöt Eniro ja Fonecta ovat käynnistäneet Suomessa netin karttapalveluihin kytkeytyviä katunäkymäpalveluita. Monien hyödylliseksi kokemien katunäkymien avulla ihmiset pystyvät tutustumaan itselleen vieraisiin ympäristöihin.

Firmat ovat pyrkineet sumentamaan palveluiden julkisista versioista kuvausautojensa ottamiin kuviin joutuneiden henkilöiden kasvot ja esimerkiksi autojen rekisterikilvet.

Aina sumennus ei kuitenkaan ole toiminut ja katunäkymäpalveluista on löydetty tunnistettavissa olevia henkilöitä. Muun muassa tämän takia Aarnio katsoo palveluissa käsiteltävän myös henkilötietoja, mihin tarvittaisiin oikeusperuste. Tietosuojavaltuutettu pitää ongelmallisena myös sitä, että alkuperäinen kuvamateriaali jää yhtiöiden käyttöön vaihtelevaksi ajaksi.

– Firmat ovat oikaisseet tässä vähän. Niiden olisi itse pitänyt varmistua oikeusperusteen olemassaolosta esimerkiksi pyytämällä lupaa lautakunnalta, Aarnio sanoo.

Aarnion mukaan tämän hetkinen tilanne on se, Google ja Eniro katsovat, että niiden palveluihin sovelletaan Suomen henkilötietolakia. Fonecta sen sijaan katsoo, ettei se käsittele katunäkymäpalvelussaan henkilötietoja. Tällöin henkilötietolaki ei koskisi palvelua.

– Fonecta ikään kuin sanoo, että lakia ei sovelleta siihen ollenkaan, Aarnio sanoo.

Aarnio aikookin pyytää tietosuojalautakuntaa tutkimaan Fonecta osalta sen, käsitteleekö yhtiö palvelussaan henkilötietoja. Fonectan viestintäpäällikkö Sanna Mäenpää vahvistaa, ettei yhtiö katso käsittelevänsä henkilötietoja palvelussaan.

– Meidän palvelusta ei ole julkisesti saatavilla ihmisten henkilötietoja, Mäenpää sanoo.

Mäenpään mukaan Fonecta on keskittynyt palvelussaan vilkkaasti liikennöityjen keskusta-alueiden, kauppakeskusten ja nähtävyyksien kuvaamiseen, eikä ole vienyt kuvausautoaan hiljaisten asuinalueiden pikkuteille. Mäenpää myös vakuuttaa yhtiön käyvän kuvat läpi automaattisen sumennuksen lisäksi käsipelillä.

Oikaisu: Toisin kuin jutussa alun perin väitettiin, tietosuojavaltuutettu ei ole tehnyt päätöstä Googlen ja Eniron palveluiden viemisestä tietosuojalautakuntaan. Pahoittelemme virhettä.

Lisää Aiheesta
UutinenKatukuvien näyttäminen vaatii luvan (24.1.2011 15:07)
UutinenMitä Google ei kuvannut? (9.2.2010 13:27)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Ikkunaluukut pakolliseksi turistibusseihin.
Ajan haaskausta
Huono 0
Toivon mukaan käsittelijät ymmärtävät palvelun yleshyödyllisyyden arvon eivätkä tarkerru muutaman ihmisen valitukseen. -> Onko oikein että yhden itsensäpaljastajan takia saa viisi miljoonaa kärsiä? Sitäpaisti toimijat ovat luvanneet poistaa kaikki sinne ilmoitetut epäkohdat kuvista. Päästötkin alenevat kun ei tarvitse turhaan ajella katunäkymää katsomaan esim. asuntoa etsiessä.
Arde
Huono 1
Kävelin tänään kaupungilla, eikä kenenkään kasvoja oltu sumennettu. Näin myös todella hyvin autojen rekisterikilvet. Mihin voin valittaa?
Mitvit
Huono 5
Eli siis kameravalvonnalla kerätään henkilörekisteriä, jossa on myös minun tietojani, ilman minun lupaani?
Mika Salmi, Helsinki
Huono 4
Kävelin tänään kaupungilla, eikä kenenkään kasvoja oltu sumennettu. Näin myös todella hyvin autojen rekisterikilvet. Mihin voin valittaa?

Ja tämä pikkupoika ei ymmärrä mitä eroa näillä kahdella asialla on :)
Huono 6
Kävelin tänään kaupungilla, eikä kenenkään kasvoja oltu sumennettu. Näin myös todella hyvin autojen rekisterikilvet. Mihin voin valittaa?

Minäkin kävelin teidän talon ohi ja näin äitisi alasti ... tai joo, mähän otin siitä kuvan ja voin nyt laittaa sen nettiin kaikkien katsottvaksi, koska sä annoit siihen äsken luvan!
Huono 1
Tämä Aarnio on konttoreineen oikea riesa.
Esa H.
Huono 0
Eli siis kameravalvonnalla kerätään henkilörekisteriä, jossa on myös minun tietojani, ilman minun lupaani?

Lähikaupasta saa alumiinifoliota!

Nehän luotaa kohta ajatuksetkin päästä
Huono 0
Noi on oikeesti hyviä palveluita. Tosi helppo katsoa reittiohjeet uuteen paikkaan kun voit katsoa minkä näköisen talon kulmalta pitää kääntyä. Samoin helpottaa myös muiden opastamista uuteen paikkaan.

Tottakai oletuksella ihmiset pitää sumuttaa, mutta tuntuu että taas tehdään kärpäsestä härkänen.
enemmän hyötyä kuin haittaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949