Lehti: Sony ja Intel auttavat Googlea televisioon

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Lehti: Sony ja Intel auttavat Googlea televisioon
Hakuyritys Google on saanut lehtitietojen mukaan merkittäviä kumppaneita televisiohankkeelleen. Intel, Sony ja Logitech puuhaavat Androidia televisioihin ja digibokseihin.
Tuomas Linnake
18.3.2010 10:13
Kommentit 9

New York Times -sanomalehti kuuli nimettömiltä lähteiltä, että suoritinyhtiö Intel ja televisiovalmistaja Sony kehittävät Googlen kanssa Google TV -ohjelmistoalustaa. Tarkoitus on tuoda internet olohuoneeseen uusissa televisioissa ja digibokseissa ehkä jo kesällä.

Googlen kiinnostuksesta televisiota kohtaan on saatu vihiä viime aikoina. Aiemmin maaliskuussa kerrottiin, että yhtiö kaavailee Androidiin pohjautuvaa ja internetiin kytkettävää digiboksia, jolla voi muun muassa hakea televisio-ohjelmia ja videoita.

NY Timesin mukaan Googlelle hanke merkitsee etenkin haun ja hakumainonnan pönkittämistä. Nämä kaksi muodostavat perustan, jolle yhtiön menestys on rakentunut. Yksi tv-hankkeesta tietävä lähde kuvaili, että "Google haluaa olla joka paikassa, missä internet on, jotta he voivat laittaa mainoksia sinne".

Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer totesi äskettäin, että Googlen etumatka perinteisillä internetin hakumarkkinoilla johtuu siitä, että yhtiö teki asiat oikein ensimmäisenä.

Google TV -hankkeeseen osallistuu lehden mukaan myös oheislaitevalmistaja Logitech, jolta on muun muassa pyydetty pienen näppäimistön sisältävää kaukosäädintä.

Lisää Aiheesta
UutinenNBC hylkää Googlen tv-mainonnassa (14.10.2010 12:06)
UutinenAndroid-vyörytys alkaa keväällä (16.3.2010 15:34)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Intel on alkanut mittavaan yhteistyöhön Googlen kanssa kehittääkseen Androidia myös televisioon!
Intel + Google yhteistyö alkoi toden teolla
Huono 2
Tekijänoikeusjärjestöt löytävät hankkeesta varmasti syytteiden arvoisia piirteitä.
Open Web
Huono 0
Google on tuomassa kaikenlaisen mediasisällön olohuoneeseen. YouTuben kautta tuodaan todennäköisesti myös televisiosarjat, uutiset ja elokuvat käyttäjien kotisohville. Tästä kielii se, että Googlen omistama YouTube aloitti jo loppuvuonna 2009 tarjoamaan huippulaatuista teräväpiirtokuvaa 1080p standardin mukaisesti. Tämä HDTV:n tarkin nykyinen kuvatarkkuus sisältää 2 073 600 pikseliä. YouTuben käyttämä tarkin kuvaformaatti antaa parhaimman käsityksen täysteräväpiirron tarkkuudesta. YouTuben paras kuvalaatu on nyt siis 1920 × 1080 pikseliä, progressiivinen, 30, 25 tai 24 lomittamatonta kuvaa sekunnissa. Se näyttää upealta vaikka 50 tuumaisesta televisiosta katsottuna.
asiaa seurannut
Intel on alkanut mittavaan yhteistyöhön Googlen kanssa kehittääkseen Androidia myös televisioon!

Televisio = kuoleva media. Eikö tämä ole ollut näiden foorumi-luusereitten teesi jo monta vuotta?
Huono 3
Ja ketään ei huolestuta, vielä, että iso-G tunkee varpaansa joka rakoon? Kohta se tietää kaiken mitä teet. Aiheet josta olet kiinnostunut, sijoituksesi, sähköpostisi, kalenterisi, dokumenttisi, puhelusi, videosi, tv-ohjelmasi jota seuraat...

Tulee mieleen 70-luvulta tarina yksisilmäisestä ruudusta, viittaus televisioon, joka seuraa kotonasi mitä teet. Hip hurraa, olemme jo siellä.
Kunnia meni jo, mutta maine kasvaa
Huono 1
Ja ketään ei huolestuta, vielä, että iso-G tunkee varpaansa joka rakoon?

Ei, koska samalla tavalla toimii joka ikinen firma, joten lopulta se on ihan sama.
kaikki firmat toimivat samoin
Huono 2
Ei, koska samalla tavalla toimii joka ikinen firma, joten lopulta se on ihan sama.

Kaikki ja kaikki. Eli miljoona kärpästäkään ei voi olla väärässä?

Näköjään ihmiset ovat myyneet ihmisoikeutensa? Huoh!
1984
Huono 2
Nyt olikin kyse yhdestä firmasta joka tietää kohta sinusta kaiken, ei kaikista firmoista jotka tietävät sinusta yhden asian.
Nöf
Huono 1
Nyt olikin kyse yhdestä firmasta joka tietää kohta sinusta kaiken, ei kaikista firmoista jotka tietävät sinusta yhden asian.

Käytä vapaasti niitä firmoja jotka tietävät sinusta sen yhden asian. Mitä täällä päätäsi auot? Ei näitä palveluja ole kenenkään pakko käyttää.
loppukäyttäjä valitsee mitä käyttää
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949