Google tunkeutuu televisioon

Ralph Orlowski/Bloomberg News
Google tunkeutuu televisioon
Hakuyhtiö Google suunnittelee lehtitietojen mukaan digiboksia, jolla televisionkatsoja voi etsiä ohjelmia satelliittikanavista ja netistä YouTuben videoita.
Heidi Vaalisto
10.3.2010 16:39
Kommentit 3

Google on testannut viime vuodesta lähtien omaa tv-ohjelmien hakupalvelua, kertoo talouslehti Wall Street Journal. Lehden saamien tietojen mukaan Google suunnittelee Android-käyttöjärjestelmän tuomista television digibokseihin.

Digiboksia voisi ohjata kaukosäätimen sijaan näppäimistön avulla. Tv-katsoja voi etsiä haluamiaan ohjelmia tallentamalla digiboksiin toistolistoja. Digiboksi voi löytää ohjelmia niin tv-satelliittikanavilta kuin Googlen YouTuben kaltaisilta nettisivuilta.

Google aikoo tunkeutua entistä syvemmälle Microsoftin ja Applen markkinoille. Laite- ja ohjelmavalmistajat ovat vuosia yrittäneet yhdistää nettiä ja televisiota keskenään.

Lehden tietojen mukaan Google tekee hakupalvelussa yhteistyötä tv-palveluita tarjoavan Dish Network –yhtiön kanssa. Dish Networkin satelliittiverkossa on noin 14 miljoonaa tv-taloutta.

Laajentuminen tv-hakuihin olisi Googlelle luonteva askel. Yhtiö etsii kasvua muun muassa älypuhelimiin ja mobiilimainostamiseen. Lehden tietojen mukaan Google on ottanut yhteyttä tv-palvelujen tarjoajiin ja laitevalmistajiin. Google yrittää suostutella näitä ottamaan käyttöönsä Android-pohjaista tekniikkaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Kun olisikin vain televisioon, kun Googlesta alkaa nähdä jo painajaisia.
Puttepossu
Huono 0
Tämä Google eli kuukkeli alkaa tunkeuta pikkuhiljaa meidän jokaiseen digitaaliseen syöveriin: Google Apps pitää huolen että käytämme ja rekisteröimme jokaisen tekstin pilvessä heille, GMAIL rekisteröi jokaisen sähköpostimme, Google tiedostaa hakumme, Google MAPS identifioi meidät IP-numeron perusteella ja nyt TV.

Valitettavan iso valta Googlella ilman kritiikkiä. Nasdaqissa listattu yritys ratsastaa vielä vanhalla yliopistokaverigenrellä....
Jep
Huono 0
mikä tässä IT-viikon Google-kritiikittömyydessä on takana
Aarne
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Karkauspäivä tuo Windows 8:n testiin

Markku Ulander / Lehtikuva

Microsoft päästää lataamaan maksuttoman version Windows 8 -käyttöjärjestelmästä 29. helmikuuta.

Applen televisiota voi ohjata käden liikkeellä

EPA

Huhut Applen kehittämästä televisiolaitteesta kiihtyvät. Puheentunnistaja Sirin lisäksi televisio tukee liikeohjausta.

Nokia-pomo: Puhelimet yhä suunniteltu Suomessa

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Nokian johtajan Niklas Savanderin mielestä yhtiön puhelimet ovat edelleen suurimmassa määrin suomalaisia tuotteita.

 
Dilbert – 9.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949