Applen ja HTC:n kiistan yllätysvoittaja voi olla Microsoft
Applen ja HTC:n patenttikiista saattaa ajaa laitevalmistajat käyttämään puhelimissaan enemmän Microsoftin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmää, arvioi sijoitusyhtiö Oppenheimerin analyytikko Yair Reiner.
Applen haaste kohdistuu epäsuorasti Googleen ja sen Android-käyttöjärjestelmään, jota HTC on käyttänyt useissa puhelinmalleissaan.
Myös monet muut valmistajat ovat kiinnostuneet avoimesta Android-käyttöjärjestelmästä, jota on pidetty helpoimpana ja halvimpana tapana päästä älypuhelinmarkkinoille.
Applen kanne toimii varoituksena myös muille laitevalmistajille. Reinerin mukaan oikeusjutun sivuvaikutus voi olla, että yhä useampi laitevalmistaja valitseekin puhelimiinsa Microsoftin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmän, kertoo CNN Money -verkkopalvelu.
Reinerin mukaan Microsoftilla tilaisuus on tajuttu nopeasti. Yhtiö on markkinoinut itseään valmistajille vahvalla patenttisalkullaan ja valmiudella kamppailla asiakkaidensa puolesta, jos ne haastetaan oikeuteen patenttien loukkauksista.
Applen varsinainen tavoite oli oikeusjutulla varmistaa omien iPhone-puhelimiensa asema markkinoilla, ja torjua Googlen Android -puhelimien, kuten HTC:n valmistaman Nexus One -puhelimen suosion kasvu.
Apple varoitti jo viime vuonna muita valmistajia valmiudestaan puolustaa patenttejaan. Applen puolustamista patenteista tärkeimpiä on multitouch, eli kosketusnäytön käyttö useamman sormen kosketuksella.
Applen varoitus toimi aluksi, lukuun ottamatta Palm Pre -puhelinta. Reinerin mukaan yhtiössä ei pidetty Palmin puhelimia tarpeeksi suurena uhkana iPhonelle.
Monet muut valmistajat sen sijaan näkivät Applen hiljaisuuden myöntymisen merkkinä. Android-käyttöjärjestelmällä varustetun Motorola Droid-puhelimen suosio sai Applella hälytyskellot soimaan.






























Kommentit (13)
Mitä kilpailun pysäyttämistä patentit tekevät. Jos keksit jotain erityislaatusita ja uniikkia haluat varmaan suojata sen kopoijilta.
Vai oletko sitä mieltä, että sinä saat pöiiä muilta, mutta muut eivät saa pölliä sinulta.
Tuossa ei ole kysymyksessä softapatentit vaan laitteen toiminnallisuuteen liittyvät asiat.
Mitä kilpailun pysäyttämistä patentit tekevät. Jos keksit jotain erityislaatusita ja uniikkia haluat varmaan suojata sen kopoijilta.
Vai oletko sitä mieltä, että sinä saat pöiiä muilta, mutta muut eivät saa pölliä sinulta.
Tuossa ei ole kysymyksessä softapatentit vaan laitteen toiminnallisuuteen liittyvät asiat.
Toisin kuin Apple, MS ei ole koskaan keksinyt mitään erityisen uniikkia, MS sai IBM:ltä aikoinaan pc-monpolin ja sen jälkeen on vain ostanut ja patentoinut muiden patentoimatta jättämiä.
Ja kun MS käyttää patentteja, se käyttää niitä nimenomaan kilpailun pysäyttämiseen. Koska MS on ainoa käytännön monopoli (PC:ssä) jolla ei ole suljetulla puolella kilpailijoita. Ainoa uhka monopolille on avoimet ja maksuttomat koodit ja niihin on vaikeaa sekä taloudellisesti että lakiteknisesti tuoda patentoitua suljettua koodia. Siis jos MS saa avoimen puolen pois vaihtoehdoista, ei ole muita joiden kanssa kilpailla.
Applella on innovaatioita suojeltavanaan. Ikävä vain, että Apple samalla (todennäköisesti tahattomasti) toteuttaa MS:n hajota ja hallitse taktiikkaa MS:n eduksi ja kuluttajien haitaksi. MS ei vielä mobiilissa ole määrääjänä, mutta koska MS:lle ei ole vaihtoehtoja yritysten IT-hankinnoissa, on sen helppo paketoida puhelimensa yritysten softahankintoihin tyyliin Exchange serveri maksaa saman 10:llä MS-puhelimella tai ilman.
Tässä mennään nyt hieman metsään siinä mielessä, että Microsoft ei ole haastanut Googlea, Applea, Motorolaa tai Nokiaa oikeuteen patenteistaan.
Sen sijaan CNN Moneyn mukaan riitatilanteissa Microsoft olisi kuitenkin pienen patenttisalkun omaavalle laitevalmistajalle (kuten esimerkiksi LG:lle) turvallisempi kumppani kuin Google, jolla ei ole samanlaista historiaa takanaan kuin Applella ja Microsoftilla. Tämä on vain yksi mielipide, mutta kohtalaisen luonteva sellainen.
Lisäksi Windows Phone 7 Series näyttää olevan tarkoitettu enemmänkin viihdekäyttöön kuin todelliseksi työvälineeksi yrityksille, joten kymmenen puhelimen paketointi Exchange-serverin kanssa on melkoisen kaukaa haettua.
http://bits.blogs.nytimes.com/2010/03/04/an-explosion-of-mobile-patent-lawsuits/
Osakiitos tietysti USA:n lakipykälille, jotka edellyttävät patenttien puolustamista, jotta ne eivät raukeaisi.
Ovatkohan muuten muistaneet patentoida kahden ja/tai useamman yläruumiin raajan käytön yhtäaikaa ja vuorotellen? Voiko patenttia kiertää varpailla ja/tai nenällä?
Eikä se ole edes Applen patentoima, vaan Apple on patentoinut pikkuasioita ja itsestäänselvyyksiä sen ympärillä.
BNET Technology Industry Analyst Erick Sherman reported that Microsoft has a multi-touch patent application that predates any of Apple’s filings. Sherman’s conclusion: Apple (which was granted a broad patent on multi-touch) could find itself cross-licensing with Microsoft as to avoid losing its patent.
Microsoft patent application in question, No. 20070262964 for “Multi touch uses, gestures and implementation,” Microsoft applied for that patent on May 12, 2006
Eli tuo lienee siis ajalta ennen kuin Surface tuli esiin ensimmäisen kerran, jossa 32 pisteen mutitouch oli impementoituna.
Wikipedian mukaan taiwanilainen hiirivalmistaja KYE Systems.