Kiina ja Google yrittävät sopia riitansa

Kiina ja Google yrittävät sopia riitansa
Kiinan valtio neuvottelee hakukoneyhtiö Googlen kanssa, joka on uhannut sulkea palvelunsa maassa.
Reuters
5.3.2010 13:55
Kommentit 1

Kiinan valtio ja Google koettavat ratkaista keskinäiset kiistansa neuvotteluissa, kertoo Kiinan teollisuudesta ja tietotekniikasta vastaava ministeri Li Yizhong uutistoimisto Reutersille.

Google on uhannut sulkea palvelunsa Kiinassa, sillä yhtiö on kyllästynyt Kiinan sensurointipolitiikkaan. Kiina on syyttänyt Googlea maan lakeja rikkovan materiaalin levittämisestä.

Kiinaa epäillään muun muassa laajasta verkkohyökkäyksestä, jolla yritettiin muun muassa kerätä tietoja Googlen palveluita käyttävistä kiinalaisista toisinajattelijoista. Kiina on kiistänyt syytökset

Muun muassa kiinalaistutkijat pitäisivät Googlen menettämistä yhtä vakavana kuin sähkön katkaisua. Googlesta on tullut kiinalaistutkijoille tärkeä väline löytää tietoa tutkimustuloksista, tutkimusohjelmista ja alan kirjallisuudesta.

Lisää Aiheesta
UutinenKiina: Googlen on noudatettava lakia (19.1.2010 13:39)
UutinenKiina: Netti kaipaa "ohjausta" (14.1.2010 15:54)
UutinenKiina syyttää Googlea sensuurista (28.10.2009 14:06)
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Toivottavasti pääsevät sopuun, sehän olisi kaikkien etu.
Leevi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949