Voddler avautuu suomalaisille jonottamalla

Ruutukaappaus
Voddler avautuu suomalaisille jonottamalla
Voddler on vielä kokeiluasteella.
Ruotsalainen elokuvia netissä välittävä Voddler avaa palvelun Suomessa todennäköisesti maalis–huhtikuussa. Suomalaiset joutuvat jonottamaan palvelun käyttäjiksi.
Tuomas Linnake
17.2.2010 13:05
Kommentit 7

Ilmaisia ja vuokrattavia elokuvia internetissä tarjoava Voddler kertoo avaavansa palvelunsa Suomessa kevään aikana. Uutista osattiin jo odottaa, sillä yhtiö valotti laajentumissuunnitelmiaan eri Pohjoismaihin aiemmin helmikuussa.

Käytännössä nyt myös suomalaiset voivat hakea Voddler-elokuvapalvelun käyttäjiksi. Palvelulta pyydetään kutsua, joita yritys jakaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Lehdistöedustaja Ellinor Lejman arvioi, että kutsuja aletaan jakaa maalis–huhtikuussa.

Mainosrahoitteinen Voddler toi elokuvapalvelunsa Ruotsin markkinoille lokakuussa 2009. Tammikuussa Voddler-jäsenten määrä ylitti yhtiön mukaan 400 000 hengen rajan. Tammikuun aikana elokuvia näytettiin yli miljoona.

Voddler aikoo olla saatavilla kaikissa Pohjoismaissa kesään mennessä. Yritys on aistinut suomalaisten olevan kiinnostuneita palvelustaan muun muassa tiedotusvälineiden osoittaman mielenkiinnon perusteella. Voddler myös tiedostaa, että "Suomi on high-tech-maa".

Tällä hetkellä Voddlerilla on sopimukset muun muassa Paramountin, Disneyn, Miramax Filmsin, Columbian, Dreamworksin ja Touchstone Picturesin kanssa.

Lisää Aiheesta
UutinenVoddler tunkee iPad-laitteisiin (28.7.2011 09:38)
UutinenElokuva-Spotify saapui Androidiin (23.6.2011 16:06)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Itsellänihän on ollut Voddler tili jo joulukuusta asti ja palvelu on toiminut hyvin.

Ainoa huonopuoli on palvelussa toistaiseksi olevien elokuvien ja sarjojen vähyys, mutta ilmaisesta ei parane valittaa.
Kerberos
Huono 1
joo, valitsee maaksi sverige niin toimii suomessakin..
käyttöliittymään ja hakutoimintoihin toivoisin parannusta.
janppa
Huono 1
Rajoitetulla pääsyllä eli rajatulla käyttäjämäärällä järjestelmä toimii helposti ja saa positiivista mainosta. Kun palvelu saadaan käyntiin kannattavalla asiakasmäärällä, alkaa serverit ja laajakaista punottaa (tökkimään).
Pertti-setä
Huono 5
Hiirituki puuttuu, ja mitä järkeä tässä on että pitää vuokrata leffoja? sama käydä sitte makuunista hakeen se leffa. ois nyt ollut niinku spotify edes.
Tran
Huono 1
Itsellä ollut kanssa joulukuusta tili, muutama elokuva tullut katottuu, mutta viime päivityksen jälkeen en ole päässyt kirjautumaan sisään. Kysyivät yritänkö ruotsin ulkopuolelta kirjautuu sisään, kun ei pitäisi onnistuu enää muualta kuin ruotsista. :(
qwerty
Huono 1
Hiirituki puuttuu, ja mitä järkeä tässä on että pitää vuokrata leffoja? sama käydä sitte makuunista hakeen se leffa. ois nyt ollut niinku spotify edes.

Mitä järkeä on tilata pizza kotiin kun voi hakea ravintolastakin?
Ja toiseksi: ainakin nykyään voddler on kuten spotify, mutta elokuvia voi myös vuokrata, jolloin ei tarvitse katsoa alkuun mainoksia ja tarjonta on kai laajempi.
daa
Huono 1
VOdlerin uusimmassa versiossa ei sisäänkirjautuminen onnistu. Eli hakekaa netistä vanhempi versio ja ÄLKÄÄ antako sen päivittää itseään uudempaan, ettei ongelma toistu.
Vudlersuck
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949