Hätätiedotteita kokeillaan Emmerdale-uusintojen päällä
Tänään vietetään EU:n laajuista 112-hätänumeropäivää. Se näkyy kello 11.20 alkaen Ylen, MTV:n ja Nelosen tv-kanavilla, kun hätätiedotteiden välitysjärjestelmää kokeillaan. Testi pyörii myös radiossa kaikilla kaupallisilla ja Ylen kanavilla.
Televisiossa pyörii kokeilusta kertova teksti kuvaruudun yläreunassa samalla kun normaalin äänen taustalla kuuluu hätätiedotteen tunnus. Teksti kulkee kuvaruudussa puoli minuuttia ja toistuu kolmen minuutin tauon jälkeen.
Ilmoitusten aikana normaalin äänen taustalla kuuluu hätätiedotteen tunnussignaali, liikenne- ja viestintäministeriö kertoo. LVM vastaa hätätiedotteiden välitysjärjestelmän toimivuudesta. Järjestelmää testataan näin laajasti kerran vuodessa.
Tänään kokeilu osuu ainakin MTV3:n Emmerdale-uusintojen päälle. Ylen TV1:llä puolestaan pyörii samaan aikaan Hercule Poirot.
Hyötyä ja
harmia
Hätätiedote voidaan antaa tilanteessa, jossa ihmisten henkeen, terveyteen tai omaisuuteen kohdistuva vaara arvioidaan välittömäksi. Tiedote voidaan antaa myös sellaisen uhan torjumiseksi, joka saattaa aiheuttaa toteutuessaan huomattavan omaisuus- ja ympäristövahingon.
Oikeat hätätiedotteet ovat joskus ärsyttäneet tv:n katsojia. Kun tehdaspalo Joensuussa kirvoitti televisioon valtakunnallisen hälytyksen, eivät kaikki ymmärtäneet, miksi asiasta piti tiedottaa niin laajasti.
Tämänpäiväinen kokeilu ei edellytä väestöltä toimenpiteitä kuten 112-numeroon soittamista. Todellisiinkaan tiedotteisiin ei saa reagoida soittamalla hätänumeroon, sillä se voi tukkeutua kyselyistä.






























Kommentit (3)