Elisan asiakkaat käyvät kuumina tv-tallennuksesta
Elisan asiakkaat ovat raivoissaan yhtiön yllättävästä päätöksestä lopettaa Elisa Viihde-palvelusta tv-kanavien ilmainen tallennusominaisuus. Elisa ilmoitti palvelun käyttäjille tiistai-iltapäivänä, että yhtiö lopettaa kuukauden kuluttua tv-kanavien 36 tunnin tallennuksen.
Ominaisuuden ansioista palvelun Elisa Viihteen asiakkaat ovat voineet katsoa minkä tahansa edellisen 36 tunnin aikana lähetetyn ohjelman ilman erillistä tallennusta.
Useat asiakkaat kirjoittavat Elisan keskustelupalstalla, että automaattinen 36 tunnin tallennus oli ainoa syy hankkia Elisa Viihde -paketti. He ostivat hyvässä uskossa palvelun 39,90 euron kuukausihintaan ja sitoutuivat palveluun kahdeksi vuodeksi.
Keskustelijat muistuttavat, että Elisa rummutti omassa markkinoinnissaan viihteen tallennusominaisuutta. Vielä 2. helmikuuta Elisa markkinoi "Tv-kanavien 36 tunnin tallennusta” yhtenä Elisa Viihteen ominaisuutena.
"Kyseessä oli
kokeilu"
Elisan palveluliiketoimintajohtaja Mikael Rönnblad perustelee tallennuksen poistamista sanomalla, että kyseessä oli kokeiluluonteinen ominaisuus.
– Emme missään markkinoinnissa emmekä myyntipuheissa tuoneet esille, että kyseessä oli pysyvä ominaisuus. Myös myyjille teimme tämän selväksi.
Rönnbladin mukaan asiakkaat löysivät testivaiheessa olevan ominaisuuden. Markkinointi kulki viidakkorumpujen avulla.
Rönnblad sanoo kokeilun osoittaneen, että testikäytössä olevalle palvelulle voisi löytyä kysyntää. Hän ei torju ajatusta, että tallennuksesta tulee ennen pitkään kaupallinen, maksullinen tuote.
– Nytkin on niin, että jos peruspalvelun lisäksi haluaa lisäpalveluita, siitä pitää maksaa. Pörssiyhtiön pitää ajatella asioita kaupalliselta kannalta.
Rönnblad ei ota kantaa siihen, johtuiko palvelun loppuminen tekijänoikeuskysymyksistä. Kilpaileva TVkaista on poliisitutkinnassa mediayhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen aloitteesta.
Sopimuksen purku
voi tulla kalliiksi
Tuohtuneille asiakkaille Rönnblad tarjoaa vaihtoehtona Elisa Viihteen nykyistä palvelua, jossa tv:n katselija voi klikkailla yksittäisiä ohjelmia.
– Tallennusominaisuus taltioi kaikki tv-universumin ohjelmat, mutta eihän kukaan jaksa katsoa niitä kaikkia.
Määräaikaisen Elisa Viihde –sopimuksen purku on myös mahdollista. Sopimuksen purku käy kukkarolle. Elisa velottaa asiakkaalta kuukausimaksut myös kytkysopimuksen loppuajalta.
– Sopimusta solmittaessa teimme hintatakuun. Asiakas sai 24 kuukauden paketin edulliseen hintaan, Rönnblad perustelee.






























Kommentit (33)
Paha PR moka... Turha on selitellä.
Pistäkää Elisan asiakkaat Elisa koville. Itse en onneksi ole mokovan huijarin asiakas.
Ovatkohan myyjät tehneet tämän asiakkaille selväksi? Epäilen vahvasti.
Tarkoittaako tämä, että mikään Elisan tarjoama palvelu ei valttämättä ole pysyvä ominaisuus? Eli hankkimani 24M laajakaista onkin yllättäen 512k:n liittymä, koska 24M ei ollutkaan pysyvä ominaisuus. Entäs kaapeli-TV:n kanavat. Onko kuvanlähetys pysyvä ominaisuus?
Eli asianhan voi jokainen tarkastaa itse:
http://img713.imageshack.us/i/36tuntia.jpg/
Itse olen osannut laittaa ajastukseen kaikki HALUAMANI ohjelmat, en kaikkea kuraa, mitä tuutista tarjotaan. Mutta minä katsonkin ohjelmia vain viikonloppuisin, niin eipä tuo palvelu minua palvelisi kuitenkaan.
Hinta tosin on suolainen koko roskasta. Kympin kun olisi halvempi, niin kehtaisi suositella kavereillekin...
Pääpointti lienee se, että ko. palvelussa Sinun on tiedettävä etukäteen, mitä haluat katsoa. Ennustamisen ja jälkiviisauden eroa on pidetty länsimaisessa kulttuurissa jossain määrin merkittävänä.