Nokia aloittaa yt-neuvottelut Salon tehtaalla

Matkapuhelinvalmistaja Nokia suunnittelee Salon matkapuhelintehtaan tuotannon uudistamista ja käynnistää yt-neuvottelut. Yhtiö arvioi muutosten vaikuttavan 285 työpaikkaan puhelinten tuotannossa ja tukitoiminnoissa.
8.2.2010 10:54
Kommentit 5

Yhtiön tavoitteena on saada Salon toimintamalli vastaamaan etenkin Euroopan korkeamman hintaluokan älypuhelinmarkkinoiden vaatimuksia.

Nokia kertoo tiedotteessaan, että se pyrkii tukemaan työntekijöitä esimerkiksi sijoittamalla mahdollisimman useita uusiin tehtäviin. Yt-neuvotteluissa on tarkoitus käsitellä myös vapaaehtoisia taloudellisia tukipaketteja.

Yhtiö tavoittelee myös nykyisten tuotannon lomautusten päättämistä kesäkuun 2010 loppuun mennessä. Tällä hetkellä Salon tuotannossa on noin 2200 työntekijää.

Nokialla on kymmenen tehdasta yhdeksässä maassa. Salossa Suomessa, Pekingissä Kiinassa ja Masanissa Etelä-Koreassa Nokia valmistaa kalliimpia, tuotantomääriltään pienempiä älypuhelinmalleja. Brasilian Manaussa, Intian Chennaissa, Kiinan Dongguanissa, Meksikon Reynosassa, Romanian Clujissa ja Unkarin Komáromissa syntyy puolestaan halvempia puhelimia massatuotantona.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Kuis tässä nyt näin kävi...Salohan piti olla turvassa???
Häh
Huono 0
Kun Nokiasta on kyse, niin mikään ei ole turvassa, varmaa tai pysyvää.
Auringonlasku
Huono 0
Huh huh, tuo lista tehdasmaista kertoo kaiken,
bye bye...Salo, varsinkin kun nämä "huippumallit" ovat flopanneet toinen toisensa perään.
Pappa
Huono 0
Intialaiset osaa varmasti yhtä hyvin kasata puhelimia kuin suomalaiset, ja pienellä palkalla ... ihme että Nokia pitää edes Salossa tehdasta?
Huono 0
Nämä jatkuvat yt-neuvottelut pitää yritysjohdon työssä kun niillä ei muuta työtä olekaan kuin miettiä: kenet seuraavaksi potkaistaan ulos? Ehkä tämä kertoo tosiasian, yritysjohto on liiaksi paisunut kun muuta työtä ei kaikille johtajille ole enää antaa. Hyvää tulostahan siitä syntyy kun isolla palkalla ja bonuksilla miettii "vaikeita" irtisanomiskysymyksiä. Koska nähdään se aika jolloin yritysjohtoa kevennetään henkilölukumäärän suhteen? Kunnon töitä myös johtotasolle.
täytyyhän johtajavakansilla olla jotain tekmistäkin
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949