Symbianin koodi avattiin kehittäjille etuajassa
Symbian Foundation on tänään avannut Symbianin koodin. Tämä tarkoittaa, että kuka tahansa voi ladata koodin Symbian Foundationin verkkosivuilta ja käyttää sekä muokata sitä haluamaansa tarkoitukseen ilman erillisiä sopimuksia.
Symbiania on yli 330 miljoonassa myydyssä matkapuhelimessa, ja se on maailman suosituin matkapuhelimien alusta. Suurin osa Symbian-puhelimista on Nokian valmistamia.
Symbian Foundationin johtajan Lee Williamsin mukaan koodin avaaminen nopeuttaa 10-vuotiaan alustan kehittämistä.
– Kun keskustelimme yritysten kanssa, jotka kehittivät Symbianille sovelluksia, tapasimme ihmisiä, jotka olivat kuluttaneet yhdeksän kuukautta vain saadakseen selvää teollisoikeuksista. Se todella rajoitti kehitystä, Williams kertoi BBC News -sivustolle.
Nokia osti Symbianin oikeudet vuonna 2008, ja oli mukana perustamassa Symbian Foundation -säätiön valvomaan koodin kehittämistä. Säätiössä ovat Nokian lisäksi mukana muun muassa AT&T, LG, Motorola, NTT Docomo, Samsung, Sony Ericsson ja Texas Instruments.
Nokia ja säätiö julkistivat jo vuonna 2008 aikeensa tehdä Symbianista avointa koodia, mutta koodi avattiin neljä kuukautta aiemmin kuin oli ilmoitettu.
Käytännössä Symbiania kehittää Nokia, mutta Williams toivoo, että vuoden 2011 puoliväliin mennessä Nokian osuus on pudonnut puoleen.
Järjestö aikoo valvoa jatkossa, että myydyt Symbian-puhelimet täyttävät vähimmäisvaatimukset.
Symbian on viime aikoina saanut joukon uusia kilpailijoita. Vanha kilpakumppani Microsoft kehittää omaa Windows Mobile -alustaansa, ja Applella on iPhone-puhelimissaan oma käyttöjärjestelmänsä.
Myös avoimen koodin mobiilialustoissa on jo valinnanvaraa. Nokia kehittää Symbianin lisäksi Linux-pohjaista Maemoa, ja hakukoneyhtiö Google on julkistanut oman avoimen Android-alustansa, jota käyttävät esimerkiksi matkapuhelinvalmistajat Motorola ja HTC.
– Vain kolmasosa Androidin koodista on avointa, eikä enempää. Ja se mikä on avointa, on kokoelma välitason ohjelmia. Kaikki muu on suljettua ja yksityistä, Williams kommentoi Wired-lehdelle.
Symbianin julkistusta edelsi erikoinen verkkokampanja. Symbianin sivuilla oli laskuri, jonka luku pieneni, mutta epäsäännöllisillä määrillä ja väliajoilla. Eilisen luku oli 12. Laskuri herätti paljon arvailua Twitter-verkkoyhteisössä.































Kommentit (10)
Mitä tehdä alustalla, jonka järkeväksi saattaminen vaatisi sen kokonaan uudelleen tekemisen alusta asti.
Parempi ottaa android, maemo tai muu vastaava alusta.
Mitä tehdä alustalla, jonka järkeväksi saattaminen vaatisi sen kokonaan uudelleen tekemisen alusta asti.
Parempi ottaa android, maemo tai muu vastaava alusta.
Jos friikit ja muut hörhöt saisivat päättää, niin maailmassa ei olisi muita kuin Linuxiin pohjautuvia puhelimia ja näitä käytttäisivät ainoastaan friikit ja muut hörhöt. Normaaleilla ihmisillä ei olisi tällöin puhelimia ollenkaan. Mutta onneksi tämä on vaan pahaa unta.
P.S. kokeilin eilen mokkulaa ensimmäistä kertaa Ubuntussa. Laitoin härpäkkeen koneeseen kiinni, valitsin esiin tulleesta valikosta "Elisa" ja se toimi. Kumpa Windowskin olisi näin helppokäyttöinen..
Ensin tuli Ovi, joka tuli myös reippaasti myöhässä.
Seuraavaksi tulee siis, öö... mikä?
Suomeksi: Symbia ja Nokia toivovat, että mahdollisimmat moni alkaisi tehdä kehitystyötä ilmaiseksi.
Suomeksi: Symbia ja Nokia toivovat, että mahdollisimmat moni alkaisi tehdä kehitystyötä ilmaiseksi.
Sitähän se "Open Source" yleensä on :) Vai oliko tämä sinulle ihan uutinen?
Eli mielestäsi Nokian ja Symbianin pitäisi antaa se ilmaiseksi ilman mitään odotuksia? Haluaisit varmaan että N&S laittaisi ne sun itsespeksaamaan puhelimieen ja valmistaisi sen sulle ihan ilmaiseksi.
Mutta jos et tiennyt niin noinhan se avoimen koodin kehitys yleensä menee. Erona useimpiin GPL-lisenssin alaisiin projekteihin, saat koodin eikä sinun tarvitse antaa tekemiäsi korjauksia tai lisäyksiä takaisin muiden käyttöön jos et halua. Mutta sekin lienee jollain tavalla vain negatiivista mielestäsi?