Fi-verkkotunnuksissa meni ennätys rikki
Uusia fi-verkkotunnuksia myönnettiin viime vuonna 48 009 kappaletta (pdf), eli lähemmäs 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Luku ei sisällä tunnusten uusimisia.
Fi-verkkotunnusten myöntäjä Viestintävirasto löytää useita syitä aikaisempaa voimakkaammalle kasvulle. Fi-tunnuksia esimerkiksi markkinoitiin viime vuonna aiempaa enemmän ja niitä varten oli omistettu mainoskampanja. Vanhoja tunnuksia vapautui myös uudelleen käytettäväksi. Lisäksi tunnuksen saattoi ensimmäistä kertaa hankkia käyttöönsä vain yhdeksi vuodeksi.
Yksi syy, mistä kasvua tuskin voi syyttää, on rikollinen toiminta. Fi-päätteisten sivustojen on todettu olevan varsin turvallisia kansainvälisessä vertailussa, vaikkakin viimeisin tutkimus pudotti Suomen kärjestä.
Tunnukset
halpenivat
Ei ole ollut itsestään selvää, että fi-rekisteröinnit tekevät ennätyksiä vuosittain. Vuonna 2007 fi-tunnuksia syntyi hieman vähemmän kuin vuonna 2006. Alkaneena vuonna tunnusten hankkimiseen voi kannustaa hintojen aleneminen.
Viestintävirasto aloitti fi-verkkotunnusten myöntämisen yksityishenkilöille maaliskuussa 2006. Aikaisemmin tunnuksia saivat vain yritykset ja muut yhteisöt.































