Sonera postitti laskunsa suoraan roskapostikansioon
Telekonserni TeliaSoneran laskuja on mennyt tänä syksynä vahingossa sähköpostiin, kun Google on muuttanut Gmail-sähköpostipalvelun asetuksia ja tulkinnut laskut roskapostiksi.
Soneran turvallisuuspäällikkö Arttu Lehmuskallio ei osaa tarkkaan sanoa, kuinka monella Soneran asiakkaalla lasku on jäänyt saamatta vian takia. Hakukoneyhtiö Googlen tarjoama Gmail on maailman suosituimpia sähköpostipalveluja.
– Spämmin suodatus koski ainakin yhtä laskutuserää, Lehmuskallio arvioi.
Vika on nyt korjattu. Vahingot jäävät asiakkaan kannalta vähäisiksi. Gmailin roskapostiin päätyi ainoastaan Soneran lähettämiä laskuja. Yhtiö ei peri korko- eikä muita ylimääräisiä kuluja maksujen viivästymisen takia.
Lehmuskallio vitsailee, että spämmin käsite on tässä tapauksessa suhteellinen käsite. Jotkut asiakkaat pitävät laskuja roskaposteina.



































Kommentit (21)
Tutustukaa ihmiset e-laskuihin ja vaatikaa niitä laskuttajiltanne. Tällöin lasku tulee suoraan verkkopankkiinne, jossa se pitää ainoastaan hyväksyä. hyväksymisenkin saa halutessaan automaattiseksi tai summarajalliseksi.
Eipä mene laskut roskapostiksi, kun laskutetaan oikeilla e-laskuilla eikä sähköpostilaskuilla.
PS. Tuo jutun kuva on Nordean verkkopankista, jossa juurikin tuossa oikeassa laidassa olisi mah dollisuus pyytää e-laskua, kun vaan viitsisi painaa linkkiä...
Ei kun lähettelemään laskuja soneran nimissä kansalaisille.
Ei kun lähettelemään laskuja soneran nimissä kansalaisille.
Niin tai sitten voisivat lähettää laskuja oikein matopostilla Soneran ja vaikka Fortumin nimissä ja porukka rupeaa heti tuuppaamaan rahaa suoraan tilille. Vai miten se meni. Mikä näissä sähköisissä viestivälineissä pelottaa niin paljon, että esim. sähköpostilla saisi lähettää vain kiertokirjeitä ja lomakuvia?
Niinkö? Itse otin Soneran laskut heti suoraan verkkopankkiin, kun siihen oli mahdollisuus. Eipähän tarvii papereiden kanssa "pyöriä". Mikä ihmeen pakollisuus? Laskut tulevat suoraan verkkopankkiin, laskun tietojen (erittely) tsekkaus, ja jos ok, niin maksuun. Mikä tuossa on niin vaikeeta?