Spotify nyt myös Nokian puhelimiin
Symbian-mobiilialustalla varustetuissa puhelimissa toimiva sovellus tuo Spotifyn miljoonien potentiaalisten matkapuhelinkäyttäjien ulottuville. Yhtiö kertoi asiasta maanantaina blogissaan.
Nokian lisäksi Symbiania käyttäviä puhelimia ovat valmistaneet muun muassa Sony Ericsson ja Samsung.
Spotify on jo aiemmin julkistanut versiot palvelustaan Applen iPhone-puhelimille sekä Googlen Android-mobiilialustaa käyttäville puhelimille.
Markkinatutkimusyhtiö Canalys arvioi, että yli 46 prosenttia markkinoille heinä–syyskuussa toimitetuista älypuhelimista käytti Symbian-alustaa.
Nokia käyttää puhelimissaan Symbianin ohella Maemo-mobiilialustaa, joka löytyy esimerkiksi uudesta N900-puhelimesta.
Spotifyn yhteisömanageri Andres Sehr kertoi Taloussanomille syyskuussa, että yhtiö on kiinnostunut useista eri mobiilialustoista. Palvelun tuomisesta Maemo-alustalle ei ole kuitenkaan tehty vielä päätöstä.
Streaming-palvelu
haastaa iTunesin
Spotify-sovelluksen käyttäminen mobiililaitteissa edellyttää 9,99 euron kuukausihintaisen premium-liittymän hankkimista palveluun.
Spotifyn on arvioitu haastavan Applen iTunes-musiikkikaupan, jolla on tällä hetkellä vahva asema digitaalisen musiikin jakelussa.
Spotify ja iTunes poikkeavat toisistaan siten, että Spotifyssä musiikkia kuunnellaan pääsääntöisesti suoratoistona streaming-muodossa verkon kautta. Applen musiikkikaupassa kuluttajat lataavat ostamansa kappaleet tiedostoina kotikoneille, iPod-soittimiin tai iPhone-puhelimiin.
Spotifyn maksullisen palvelun asiakkaat voivat tosin kuunnella musiikkia myös offline-tilassa. Ominaisuuden ansiosta palvelun käyttäjät voivat laatia soittolistoja, joiden kappaleita he pystyvät kuuntelemaan, vaikka puhelin tai tietokone ei olisikaan yhteydessä nettiin.
Spotify tuo myös lisää haasteita Nokian Comes With Music -musiikkipalvelulle.
Nokian palvelussa kuluttaja maksaa musiikista tietyn summan puhelimen ostamisen yhteydessä. Sen jälkeen kuluttaja voi ladata musiikkia rajattomasti tietyn, vähintään vuoden mittaisen määräaikaistilauksen aikana.
































Kommentit (8)
Toimii jo ihan hyvin WinMo:lla (vaikka tämä on alfa)
Ks. http://forum.xda-developers.com/showthread.php?t=580208
KYLLÄ, toimii kuin unelma. Eikä tarvitse todellakaan käyttää ja odotella Nokia koneita, HTC Hero ja Samsung Galaxy ajaa tässä asiansa mainiosti
Mitäs Nokia koneita odottelet? Siellähän ne odottaa kaupassa sua. Testasin myös noita korean poikien laitteita. Jeesus mitä roskaa.